21. syyskuuta 2017

Colleen Hoover: It Ends With Us


Lily on muuttanut pikkukaupungista Bostoniin ja aloittelee omaa unelmayritystään. Eräänä iltana hän törmää neurokirurgi Ryle Kincaidiin, jonka kanssa ajatukset elämästä sopivat ihmeellisen hyvin yhteen, ja yhtäkkiä elämä tuntuu liian hyvältä ollakseen totta. Ainut miinus Rylessä on se, että hän ei kaipaa täyteläiseen elämäänsä parisuhdetta. Tässä rytäkässä Lilyn elämään tulee takaisin myöskin hänen ensirakkauteensa, Atlas, ja Lilyn pakka menee entisestään sekaisin.

Aijaijaijai, kun vieläkin sattuu tämän kirjan ajatteleminen. Niille, jotka eivät ole Hooverin tuotantoon tutustuneet, kerrottakoon, että hänellä on tapana aina tehdä kaikenlaisia twistejä kirjoihinsa. Hooverin kirjat ovat niin sanottua New Adultia ja hömppää/ihmissuhdedraamaa, mutta niissä on yleensä aina joku melko omaperäinen juttu takana. Osa hänen kirjoistaan on epäuskottavaa hömppää ja osa realistisempaa. It Ends With Us kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan ja on hyvin kaukana Hooverille tyypillisestä hömpästä eli tätä kirjaa ei kannata ohittaa hömppä-labelin vuoksi.

It Ends With Us on minun mielestäni Hooverin paras kirja tähän mennessä. En pystynyt lopettamaan lukemista, kun olin sen aloittanut, mutta se nyt ei ole mitään uutta Hooverin kirjojen kohdalla. Tarina oli jälleen kerran käsittämättömän koukuttavasti kirjoitettu ja sivut lensivät ohi kovaa vauhtia. Keskiosassa oli hieman rauhallisempi kohta, joka mukavasti valmisteli puolivälin jälkeistä tunnemyrskyä varten.

Tarkoituksella olen melko vähäsanainen juonen ja tarinan suhteen. En missään nimessä halua spoilata keneltäkään tätä kokemusta ja tuo yllä oleva tiivistelmä ei tosiaankaan kuvaa tätä kirjaa tarpeeksi. Tässä on mielettömän tärkeä teema ja sanoma. Ensin sitä ihastuu näiden hahmojen mukana, pääsee mukaan siihen jännityksen tunteeseen, joka suhteen alussa on. Sitten sydän tietysti särkyy, kun Lilynkin sydän särkyy ja hänen puolestaan tuntee niin monia hämmentäviä tunteita, että joutuu itsekin kyseenalaistamaan omia arvojaan.

Pientä miinusta tuli siitä, että oikeastaan vasta puolen välin jälkeen tarina alkoi todella vetää. Lisäksi kirja osittain koostuu Lilyn vanhoista päiväkirjamerkinnöistä, joiden lukeminen aiheutti muutamaan kertaan haukotuksia ja sivujen skippailua.

Suosittelen It Ends With Usia ihan kaikille, vaikka ihmissuhdedraamat eivät olisikaan sinun juttusi. Tämän tarinan punainen lanka on niin tärkeä ymmärtää. Korostan edelleenkin, että älkää hämääntykö noista minun selityksistäni hömpästä. Nyt ammutaan kyllä kovilla, vaikka alkukirjasta tuntuikin, että tästä kirjasta jopa hieman puuttui kunnollinen sielu ja juoni.

4.5 tähteä.


14. syyskuuta 2017

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää (Me Before You)


Louisa Clark on tavallinen nainen, jonka elämään kuuluu pitkäaikainen poikaystävä, läheinen perhe ja työ kahvilassa. Hän ei ole koskaan käynyt pienen kaupunkinsa ulkopuolella tai opiskellut ammattia. Kun Louisan työpaikka menee alta, joutuu hän hakemaan omaa paikkaansa uudestaan maailmassa. Mikään työpaikka ei tunnu sopivan, ja lopulta Lou päätyy Will Traynorin avustajaksi sekä piristäjäksi. Will on neliraajahalvaantunut onnettomuudessa ja inhoaa elämäänsä pyörätuolissa. Willin entiseen elämään kuuluivat rahakas työ, kauniit naiset, matkustelu ja ekstremelajien harrastaminen eikä nykyinen elämä tunnu tarjoavan yhtään syytä elää. Loun tehtävä onkin piristää Williä ja osoittaa, että elämää voi edelleen elää täysillä.

Jouduin jonottelemaan tätä kirjaa ikuisuuden kirjastossa. Kun lopulta sain tämän, en tiennyt, uskallanko avata tämän vaiko en. Yleensä inhoan kaikkia tarinoita, joissa on jokin sairaus. Tästä johtuen esimerkiksi Nicola Yoonin Kaikki kaikessa on lukematta. Kerro minulle jotain hyvää yllätti minut kuitenkin erittäin positiivisesti.

Lou on hauska tapaus ja erinomainen päähahmo tällaiseen kirjaan. Hän on vähän höpsö, mutta riittävän tavallinen siihen, että häneen pystyy lukijana samaistumaan. Lou rakastaa pukeutua värikkäästi ja erikoisesti ja piristää kanssaeläjien mieltä jo pelkästään erikoisilla vaatteillaan. Sen lisäksi hän on melkoinen optimisti ja yrittää jakaa optimismiaan eteenpäin.

Will onkin sitten taas Herra Negatiivinen - aina pahalla tuulella ja kertomassa sarkastisia huomautuksia. Hänen elämänsä ennen onnettomuutta oli täydellistä ja lukija pystyy ymmärtämään, miksi luksuselämästä luopuminen tuntuu vaikealta. Will haluaa eutanasian itselleen ja sen käsittely on tarinan yksi iso tehtävä. Pidin erittäin paljon siitä, miten tässä tuli esiin perinteinen "kaksi ihmistä kohtaa väärään aikaan"-kuvio. Oli ihanan katkeransuloista, kun Lou totesi Willillle, ettei tämä olisi ennen vilkaissutkaan Louhun päin ja alkanut tämän ystäväksi, ja kun lukijanakin totesi, että näin varmasti olisi ollutkin.

Itse kuitenkin huomasin pohtivani, että oliko tässä liikaa kontrastia entisen elämän ja nykyisen välillä. On helppo olla sitä mieltä, että Willin elämä oli muuttunut selvästi surkeammaksi, mutta mitä jos ero ei olisikaan ollut niin selkeä. Mitä olisit ajatellut, jos Will olisi aiemmin ollut kovaa vauhtia itsensä päihteillä tuhoava ihminen, ja onnettomuus olisi tietyllä tapaa voinut olla myös mahdollisuus päästä takaisin elämään kiinni?

Jotenkin tuntui, että kirja ei avannut kaikkia niitä näkökulmia, joita toivoin, mutta elokuvaversion katsottuani ymmärrykseni tarinaa kohtaa laajeni. Moyesilla oli selvästi oma kanta asiaan, jonka hän sai pehmeästi ujutettua, mutta pientä moniulotteisuutta olisin kuitenkin toivonut.

Hieno tarina, joka herätti paljon ajatuksia ja inspiroi kovasti. Neljä tähteä.

7. syyskuuta 2017

Danielle L. Jensen: Stolen Songbird (The Malediction Trilogy #1)


Jep. Kiirettä pitelee (kuten aina). Instagramia olen jaksanut sentään jonkin verran päivitellä, sitä voi vilkaista vasemmalta sivupalkista :)

Seuraavaksi ajatuksia Stolen Songbirdistä, jonka luin jo kesällä, mutta nyt vasta sain itseni paikalle painamaan julkaise-nappulaa.


Cecile on muuttamassa pois pienestä kyläpahasesta ja kokeilemassa siipiään, kun hänet kidnapataan trollien luokse. Trollit ovat olleet 500 vuoden ajan kirottuja asumaan vuoren alla, ja he uskovat, että Cecile on avain kirouksen rikkomiseen. Ainut asia, mikä Cecilen mielessä pyörii, on karkaaminen, mutta se tuntuu lähes mahdottomalta tehtävältä trollien ja muiden hirviöiden vuoksi.

Täytyy sanoa, että olipa mukava lukea YA:ta, jossa oli jotain vähän erilaista. Trolleja ei ole tähän mennessä tullut vastaan ja se varmaan johtuu siitä, että niistä tulee monille mieleen jotakin rumaa tai sitten ne värikkäät hiukset omaavat pikku-ukkelit. Ei mitään erityisen houkuttelevaa. 

Stolen Songbirdissä osa trolleista on kammottavan näköisiä, mutta osa taas epätavallisen komeita/kauniita. Cecile naitetaan kirjan alussa trollien prinssille, joka on synkistelijä ja vihaa ihmisiä. Ainut hyvä puoli Tristanissa on se, että hän kuuluu niihin järkyttävän hyvännäköisiin trolleihin. 

Minä olin vähän harmissani siitä, että Cecile naitettiin prinssille, sillä tämä juonikuvio ei ole lempparini niistä nuorten aikuisten kirjallisuuden käytetyimmistä troopeista. Juonelta jäin lopulta odottamaan paljon lisää, vaikka tarina olikin ihan hyvä. Välillä romantiikka valtasi minun makuuni ehkä hiukan liian paljon tilaa. Vertaisin tätä esimerkiksi Sarah J. Maasin kirjoihin, vaikkakin Maas on minun mielestäni parempi kirjoittamaan henkilöitä.


Kolme tähteä.

 

18. elokuuta 2017

Lukumaraton 19.8.2017 (päivittyvä postaus)

Heippa kaikille!

Elokuun lukumaratonille päätin hetken mielijohteesta osallistua, mutta tyylini on hieman perinteisestä poikkeava. Alla olevasta kuvasta näette tämän viikonlopun tiivistetyn suunnitelman:


Tavoitteenani on:

1. Katsoa 2-4 jaksoa Magiciansia. Todennäköisesti ratkean ja katson enemmän, mutta olisi hirvittävän mukavaa, jos saisin pidettyä kurissa telkkarin katselun.

2. Lukea tenttiin, joka on ensi viikolla. Huoh. Jos nyt tuon ohukaisen kirjan saisin lukaistua viikonlopun aikana, olisin ikionnellinen...

3. Lukea Viattomuuden aika loppuun. Se on ollut minulla iltalukemisena kesän alusta lähtien ja on ollut jotenkin hirvittävän vaikea saada sitä avatuksi aina taukojen jälkeen, joten jos sen nyt rykäisisi loppuun. Olen sivulla 216 tällä hetkellä.

4. Aloitella Kuuraa. Tai sitten jotakin muuta kirjaa, jos Kuura ei nappaa.

5. Pelata Crashista yksi erittäin v-mäinen maa loppuun.

6. Käydä koiran kanssa lenkillä ja nautiskella pitkistä unista.

Aloitan maratoonaamisen klo 21.00 tänään, tuolloin katselen Magiciansia hyvin todennäköisesti. Sitä ennen on vielä jos jonkinlaista puuhaa kotosalla. Päivittelen postausta aina ajoittain :)

19.8.2017 klo 10.55
Eilen tuli katsottua 1 jakso Magiciansia, luettua 20 sivua Viattomuuden aikaa ja vähintään 5 yritystä Crashin maata. Nyt katselen lisää Magiciansia ja sitten voisin lukea vähän siihen tenttiin, josta jo aiemmin mainitsin.

Sivulaskuri: 20 sivua.

19.8.2017 klo 18.50
Muuta tunti enää jäljellä. Päivän saldoa:
- Tenttiin lukeminen kääntyi aamulla 2.5 tunnin päiväuniksi
- Tenttikirja on edistynyt 93 sivun verran
- Viattomuuden aika on edistynyt jälleen 20 sivun verran. Ihan ookoo tulos
- Magiciansia on tullut katsottua yhteensä jo neljä jaksoa, nyt loppuu sen katselu :D
- Koira viety tunnin lenkille, pyykkikoneen käyn kohta käynnistelemässä
- Crashin maa edelleen suorittamatta. Arrrgghhh.


Tavoitteena vielä: lukea Viattomuuden aika loppuun ja tenttikirjaa vaikkapa 50 sivua (tämän illan aikana, tuskinpa muutamassa tunnissa onnistuu). Tenttiin lukeminen on vähän hitaampaa kuin muu lukeminen, kun yllättäen pitää yrittää vähän enemmän keskittyä ja sisäistääkin asioita :D

Sivu laskuri: 133

19.8.2017 klo 21.00
Lukumaraton päättyy osaltani hyviin fiiliksiin. Oikeastaan en itse nimittäisi tätä edes lukumaratoniksi. Vuorokausi tuntui melko tavalliselta vapaapäivältä enkä keskittynyt pelkästään lukemiseen vaan puuhastelin vähän sitä sun tätä.

Tavoitteista:

1. tavoite oli katsoa 2-4 jaksoa Magiciansia. Katsoin neljä eli maksimimäärän. Olen iloinen, ettei määrä ylittynyt ja sain aikaiseksi jotain fiksuakin.

2. tavoite oli lukea ensi viikon tenttiin. Luinkin omasta mielestä kunnioitettavat 93 sivua :D

3. tavoite oli lukea Viattomuuden aika loppuun, yhteensä sivuja tuli 88. Viattomuuden aika oli erinomainen klassikko ja hyvä lisäys lukemiini kirjoihin. Kertoi sellaisesta ajasta ja paikasta, johon olen melko vähän tutustunut. Ei mikään kevyin klassikko luettavaksi, vaikka pituus ei olekaan päätä huimaava. Teksti on melko jaarittelevaa ja tarina etenee verkkaiseen tahtiin.

4. tavoite oli aloitella Kuuraa. Sain kuin sainkin luettua vielä tässä muutaman tunnin aikana 50 sivua Kuuraa, mainiota! Vaikuttaa kiinnostavalta, vaikka olenkin melko lähtökuopissa. Kieli ehkä vähän häiritsee vielä, mutta luulen, että totun siihen kirjan edettyä. Monesti suomalaisia YA-kirjoja lukiessa kieli häiritsee alkuun aika paljon, mutta unohtuu siten taustalle.

5. tavoite oli pelata Crashista yksi v-mäinen maa loppuun. Ei onnistunut :D

6. tavoite oli viedä koira pitkälle lenkille ja nautiskella pitkistä unista. Molemmat kohdat suoritettu vaivatta läpi ja bonuksena nuo 2.5 tunnin päiväunet. Jaksaa taas painaa.

Aika hyvin, 5/6 tavoitteesta saavutettu. Sivumäärä jäi melko pieneksi, mutta toisaalta tarkoitukseni ei ollutkaan lukea tällä kertaa ihan niin paljoa. Huomenna olisikin sitten töiden aika.

Hauskaa ja antoisaa maratonia kaikille niille, jotka jatkavat!

Sivulaskuri: 231

3. elokuuta 2017

Maria V. Snyder: Poison Study (Study #1)


Yelenaa ollaan teloittamassa murhasta, kun hänen kohdalle osuu uskomaton onnenkantamoinen. Hänelle tarjotaan työtä Ixian komentajan maistajana. Niinpä Yelena opettelee tunnistamaan myrkkyjä ja saa joka aterian jälkeen mahdollisuuden elää pidempään kuin edellisen jälkeen. Hän saa jälleen kulkea vapaana ja kahleitta, sillä komentajan turvallisuuspäällikkö pitää Yelenaa paikallaan antamalla joka päivä annoksen Perhosen pöly -myrkkyä ja antidoottia sen verran, että Yelena selviää päivän.

Innostuin Snyderistä Touch of Powerin jälkeen ja odotin todella innolla Poison Studya. Ja niinhän siinä aina käy, että kun on suuret oletukset, jonkinlaiset ovat myöskin pettymykset. Touch of Powerissa oli melkeinpä kaikki paremmin, mutta toisaalta Snyder onkin kirjoittanut sen ilmeisesti myöhemmin ja kehitystä on varmasti tapahtunut välillä asiassa jos toisessa.

Ei siinä, Poison Study on kyllä ihan perushyvää nuorten aikuisten fantasiaa, mutta itse pidin juonta vähän yllätyksettömänä ja henkilöt jäivät liian pinnallisiksi. Tarina kyllä etenee jatkuvasti ja kehittyy kirjan aikana, mutta ennalta-arvattavuus oli aika korkea. Henkilöt myös tökkivät, Yelena olisi saanut olla vähän sisukkaampi ja Valek taas oli liian tylsä toiseksi päähenkilöksi. Sivuhenkilöistäkään ei tuntunut juurikaan olevan iloa.

Snyder on kyllä todella hyvä rakentelemaan erilaisia maailmoja ja Poison Studyn Ixia oli kyllä erinomainen esimerkki jälleen hyvästä maailmanrakennuksesta. Ixiassa hallitsee komentaja, joka on syössyt entisen vallasta juopuneen kuninkaan vallasta ja kieltänyt taikuuden ja taikuutta omaavat ihmiset maassaan. Ixiassa vallitsee tiukat lait, joita noudetaan aina kirjaimellisesti. Maailma oli todella kiinnostava, omaperäinen ja se oli erittäin helppo kuvitella päässä.

Kolme tähteä. 


27. heinäkuuta 2017

Katja Kettu: Kätilö


Takakannesta:
Kätilö on tosipohjainen kertomus suomalaisnaisen ja SS-upseerin yhteentörmäyksestä Lapin sodan kynnyksellä. Se on väkevä todistus siitä mihin ihminen on valmis rakkauden tähden.

Katja Ketun vahvaääninen romaani taikoo esiin vaietun historian, vankileirien ja saksalaissotilaiden sotamorsiamien Suomen.

Katja Ketun kieli on omaa luokkaansa, kokonaisuuden loistokas osa.


Kuten varmaan blogin lukijat ovat huomanneet, luen todella vähän suomalaista kirjallisuutta ja sitäkin vähemmän mitään tosipohjaisia sotakertomuksia. Kätilö on kuitenkin vetänyt puoleensa Lapilla ja vähän hämärällä lupauksella - en yhtään tiennyt mitä tuleman pitää.

Äitini totesi Kätilöstä, että ei oikein tiedä pitikö tästä vaiko ei, ja sama täytyy minunkin todeta. Todella hämmentävä kirja. Tunteeni heittelivät tätä lukiessa laidasta toiseen ja aika paljon sain tehdä töitä itseni kanssa, että lopulta pystyin kunnioittamaan tarinaa.

Kätilössä risteää eri aikajanoja, joiden seuraaminen oli omalla tavalla ihan hauskaa, mutta äänikirjamuodossa menin kyllä vähän sekaisin tapahtumista. Ketun rikas ja muhkea kieli sopi kyllä erinomaisesti äänikirjamuotoon eikä häirinnyt ollenkaan. Tykkäsin oikeastaan todella paljon muhkeasta kielestä, vaikka olihan kuvailu melko suureellista toisinaan.

Eniten menin hämilleni kirjan pääjuonesta, Villisilmän ja Johanneksen rakkaustarinasta, joka jätti minut enemmän pahantuuliseksi kuin mitään muuta. Juurikin rakkaustarinan kuvailussa koko homma tuntui menevän niin yli, että ärsytti ja oli vaikea uskoa kirjan tarinaan ja ymmärtää sen kaikkia aspekteja. 

Mutta kuten sanottua, hetki tätä piti sulatella, mutta lopulta tulin siihen lopputulemaan, että minun ei tarvitse pitää tarinasta tai henkiöistä tai yhtään mistään, pitääkseni Kätilöä hyvänä kirjana. Täytyy vain hyväksyä se, että ihmisenä minä näen monet asiat niin eri tavalla, että en voi asettua näiden henkilöiden asemaan mitenkään. Ainakin tarina herätti minussa monia ajatuksia ja toi sodan lähelle.

 Neljä tähteä.


20. heinäkuuta 2017

Kristin Cashore: Graceling (Graceling Realm #1)


Katsa on Graceling - ihminen, jolla on eriväriset silmät ja jotka syntyvät jonkinlaisen erityisen taidon kanssa. Toiset ovat hyviä leipomisessa ja toiset esimerkiksi jousiammunnassa. Katsalle on siunaantunut tappamisen taito, ja siitä johtuen hän on enonsa, kuningas Randallin, tappokone ja muiden likaisten töiden tekijä. Sitten Katsa tapaa prinssi Pon, pojan, jonka Grace on taisteleminen, ja Katsan elämä alkaa hiljalleen muuttua.

Gracelingissä on upea maailma, jossa on seitsemän valtakuntaa ja vähän keskiaikaistyyppinen asetelma. Valtakuntien kuninkaat eivät juurikaan tule toimeen toistensa kanssa ja kuningas Randallilla riittää omankin maan sisällä kurin pitämisessä puuhaa. Randall on toisinaan hyvinkin raivostuttava, surkea kuningas, mutta pidin siitä, miten häntä käsiteltiin kirjassa kiusankappaleena.

Monet Gracelingin lukeneet ovat valitelleet kirjan melko äänekästä naisviestiä ja täytyy sanoa, että ennen kirjan lukemista en ymmärtänyt täysin mistä on kyse. Pohjustuksena kerrottakoon, että Katsa on päähahmona vahva nainen, mutta helposti sympatiseerattava. Hän menee läpi vaikka kivestä ja hoitaa aina oman tonttinsa ja vaikka itse pidinkin paljon siitä, toki muutaman vian Katsaan olisi tietysti voinut valaa uskottavuuden lisäämiseksi.

Tämä ei kuitenkaan ole se varsinainen ongelma, vaan se, että Cashore esittää Katsan tavan elää ikään kuin ainoana oikeana tapana, jos ei halua olla sorrettu ja heikko nainen. Gracelingien maailmassa naimisiin meneminen on sama asia kuin että nainen luovuttaa oikeutensa päättää yhtään mistään. Katsa onkin päättänyt, ettei ikinä mene naimisiin, osittain toki myös muista syistä. En viitsi blogissa asiaa sen enempää avata, mutta minuakin ärsytti tämä yksioikoinen ajatus, jota kirjailija tuntui pakottavan lukijoille naisten asemasta kyseisessä maailmassa.

Mutta kokonaisuudessaan nuo mainitsemani asiat häiritsivät hyvin vähän, ja Gracelingin lukeminen oli virkistävä kokemus. Juoni soljui mukavasti eteenpäin, kirjassa oli paljon toimintaa ja Katsan kehittymistä kirjan aikana oli ilo seurata. Vähän harmistuin pahiksen heikosta rakennuksesta, mutta vain vähän.

Kaiken kaikkiaan neljä tähteä ja suosittelut nuorten aikuisten fantasiasta kiinnostuneille!