8. helmikuuta 2018

Maggie Stiefvater: The Raven Boys (The Raven Cycle #1)


Blue käy joka vuosi äitinsä ja tätiensä seurana katsomassa hautausmaalla, kun seuraavan vuoden aikana kuolevat kulkevat heidän ohitseen. Blue ei ole koskaan pystynyt näkemään näitä ihmisiä, mutta tänä vuonna ensimmäistä kertaa poika ilmestyy Bluen luokse ja puhuu hänelle. Pojan nimi on Gansey ja hän on lähellä sijaitsevan yksityiskoulun oppilas. Blue on vannonut välttelevänsä viimeiseen noita snobeja oppilaita, mutta Bluen elämä vaikuttaa kuitenkin olevan törmäyskurssilla Ganseyn ja tämän kaveriporukan kanssa. Niinpä Blue sekaantuu enemmän ja enemmän Ganseyn ja muiden poikien elämään halusi hän sitä tai ei.

Olen jostakin syystä ajatellut Raven Boysin olevan niitä YA-kirjoja, joista aiheutuu minulle enemmän päänsärkyä kuin iloa. Olinkin erittäin iloisesti yllättynyt, kun huomasin pitäväni Raven Boysista sivu sivulta aina vain enemmän.

Odotin kirjalta instalovea ja tylsää päähahmoa, mutta yllätyksekseni en saanutkaan niitä. Jotenkin tuo minunkin kuvaamani tiivistelmä kirjan tapahtumista tarjoilee instalovea sun muuta tehokkaasti, mutta Raven Boysissa romantiikka on sivuosassa ja aika vähäistä. Blue oli hahmona ihan ookoo - ei mikään lemppari-päähahmoni, mutta ei missään nimessä huonoinkaan. Ärsyttävintä oli hänen nimensä. Huomasin moneen kertaan ärsyyntyväni nimestä Blue. Yhtä tyhmä nimi kuin Keltainen, Vihreä tai Ruskea.

Eniten kirjassa tykkäsin sen jännästä, omanlaisesta maailmasta ja ideasta. Yliluonnolliset kyvyt olivat hauskasti mukana, samoin taikuus. Kumpaakin oli ripoteltuna sopivassa suhteessa tarinaan. Juoni tosin olisi saanut olla selkeämpi ja tahti vähän nopeampi. Olen lukenut arvosteluita, joissa lukijoiden on ollut vaikea hypätä Stiefvaterin kirjoitustyylin kyytiin ja se on haitannut monien lukukokemusta. Minulla ei tällaista ongelmaa ollut, ja itse koin, että tämä oli perus-YA-tekstiä, joka soljui ihan mukavasti.

Tylsä puoli oli ehkä se, että toisaalta koko sarja tuntuu melko ennalta-arvattavalta eikä se oikein kannusta lukemaan jatko-osia. Saa nähdä jaksanko tarttua kakkososaan. 3.5 tähteä.



There were three boys in the doorway, backlit by the evening sun as Neeve had been so many weeks ago. Three sets of shoulders: one square, one built, one wiry.
  "Sorry that I'm late," said the boy in front, with the square shoulders. The scent of mind rolled in with him, just as it had in the churchyard. "Will it be a problem?"
  Blue knew that voice.
  She reached for the railing of the stairs to keep her balance as Precident Cell Phone stepped into the hallway.
   Oh no. Not him. All this time she'd been wondering how Gansey might die and it turned out she was going to strangle him.

1. helmikuuta 2018

TBR 2018, #hyllynlämmittäjä ja YA-lukuhaaste

Kuten sanottua, vuosi 2018 tulee olemaan minulle suurten muutosten aikaa, joten ihan hulluna en viitsi mieltäni rasittaa haasteilla ja TBR-listoilla. En voinut kuitenkaan vastustaa muutamia kiusauksia ja pari listaa tein tähän postaukseen. Jos sitä vaikka tämän vuoden lopulla muistaisi tarkistella, että miten ovat päässeet toteutumaan.

Ensinäkin, voisin ainakin jollain muotoa osallistua hyllynlämmittäjä-haasteeseen. Siinä olisi tavoitteena valita 12 kirjaa, jotka löytyvät omasta hyllystä notkumasta, ja saada ne luettua. Minä voisin pyrkiä lukemaan hyllynlämmittäjistä puolet eli 6 kappaletta (tai no, minun tapauksessani 6.5 kappaletta :D). Laskuvirheen vuoksi minulla on 13 kirjaa, ilmeisesi Janssonin ohkainen Kesäkirja ei rekisteröitynyt päähäni oikeana kirjana :'D

Minähän luen 70% kirjat e-kirjoina, joten fyysisiä kappaleita ei onneksi löydy kotoa ihan hirvittävää määrää pyörimästä. Tässä tuleekin hyllynlämmittäjäni sekä fyysisten että e-kirjojen puolelta (pahoittelut rumista kuvista, en jaksanut alkaa säätämään):


Kirja-kirjojen hyllynlämmittäjät:
1. Peter Hoeg: Lumen taju. Saatu isältä joululahjaksi yli 2 vuotta sitten. Olisi vähän niin kuin pakko lukea siksi :D
2. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen. Vähän sama homma kuin edellisessä.
3. Tove Jansson: Kesäkirja. Olen säästellyt tätä joka vuosi kesää ja veneilyä varten, mutta veneellä ei ole koskaan huvittanut lukea tätä. Ehkä tänä vuonna?
4. Haruki Murakami: 1Q84. Koko hirvittää. Ollut hyllyssä kaaauuuaan.
5. Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset. No excuses. 
6. Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia. Luottoni suomalaiseen YA:han/fantasiaan on aina ollut horjuva, mutta tätä on kehuttu sen verran, että luulisi uppoavan.
6. Kiersten White: And I Darken. Jotenkin miellän tämän niin synkäksi, että en ole saanut aikaiseksi, vaan olen jäänyt odottelemaan oikeaa mielentilaa.


E-kirjojen hyllynlämmittäjät:
1. Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous. Kerran aloittelin ja heti tyssähti, ei vaikuttanut ihan minun tyyliseltäni kirjalta, joten unohtui e-kirjahyllyyn.
2. V.E. Schwab: Vicious. Ihan puhtaasti tämä on vain jäänyt ja jäänyt ja jäänyt... 
3. Leah Reader: Cam Girl. Readerin Black Iris vakuutti minut erittäin vahvasti, mutta Cam Girl on silti syystä tai toisesta jäänyt hyllyyn roikkumaan
4. Rainbow Rowell: Eleanor & Park. Rakastin Rainbow Rowellin Carry Onia, mutta Eleanor&Park ei ole houkuttanut siltikään.
5. Sarah Beth Durst: The Queen of Blood. Kirjan nimi ei houkuttele lukemaan, näitä kaikenmaailman kuningattaria on YA:ssa jonoksi asti.
6. Julie Berry: The Passion of Dolssa. Tästä en taas tiedä yhtään mitä odottaa, joten en ole osannut myöskään tarttua :D

Sitten siihen toiseen haasteeseen eli YA-lukuhaasteeseen, jonka järjestää Hanna Sivujen välissä -blogissa. Tavoitteena olisi bingota mahdollisimman monta YA-kirjaa 1.2.-1.8.2018 välisellä ajalla. En jaksa ottaa asiasta sen ihmeemmin stressiä taikka stressata bingon täyttymisestä, mutta hauskaa katsoa, että kuinka kokonaisuudessaan onnistuu ja täyttyykö yhtään riviä :)


Ja minähän olen melkoinen YA-hiiri eli nuorten aikuisten kirjallisuutta menee enemmän kuin laki sallii. Siispä ajattelin myöskin tehdä jonkinlaista pientä TBR-listaa vuodelle 2018 ja mitkä YA-kirjat olisi tarkoitus pusertaa läpi ainakin/joiden lukemista odotan innolla.

1. Marie Lu: Warcross. Löytyy omasta hyllystä. Marie Lu on paras! En vain ole halunnut jäädä liian pitkäksi aikaa odottelemaan jatko-osaa, joten olen hautonut kirjaa sen vuoksi.
2. Kiersten White: And I Darken. Oli pakko laittaa, vaikka löytyi jo hyllylämmittäjistä.
3. Holly Black: Cruel Prince. Saanut niin paljon kehuja, pakko olla hyvä. Holly Blackin kirjat ovat muutenkin olleet listallani jo jonkin aikaa, mutta syystä tai toisesta jääneet.
4. Laini Taylor: Strange the Dreamer. Monet rakastivat Laini Taylorin Daughter of Smoke and Bone -sarjaa (suomeksi ensimmäinen osa on Karou, savun tytär), mutta minä jäin ehkä siihen keskivaiheille tykkäämisen kanssa ja pelottaa, että ehkä Laini Taylor ei vain ole oikea kirjailija minulle.
5. V.E. Schwab: A Conjuring of Light. V.E. Schwab on myöskin paras ja tämä sarja on unohtunut kesken. Pakko yrittää lukea tänä vuonna loppuun, ettei se sitten jää ikuisesti lukemattomaksi.

Siinähän sitä listaa sitten olikin. Minä luen sellaisella tuuliviiri-menetelmällä eli mikä milloinkin sattuu maistumaan. Yritän tänä vuonna päivitellä ahkerammin instagramia, jota pääsee seurailemaan nimellä tyttojakirja.

Minkälaisiin haasteisiin muut ovat menneet lupautumaan? :D

15. tammikuuta 2018

Vuosikatsaus 2017

Muutaman vuoden ajan minulla on ollut tapana tehdä Pictochartilla tällainen "esitelmä" viimeksi kuluneesta vuodesta, joten perinteiden vuoksi täältä pesee...



Vuosi 2017 sujui periaatteessa siis ihan leppoisasti. Koulu oli melko rankkaa ja elämässä tietysti aina tulee kaikenlaista odottamatonta vastaan, mutta noin pääasiallisesti kivaa oli ja hankaluuksista selvittiin. Vuonna 2018 minulla on tiedossa neljän viikon matka Afrikkaan, valmistuminen, uusi työpaikka ja sen myötä muutto toiselle paikkakunnalle (kauas!!) sekä varmaan miljoona muutakin kommellusta. Joten ei muuta kuin sormet ristiin ja peukut ylös, että 2018 menee putkeen ja mahdollisimman vähillä kiukutteluilla :D Edelleenkin kutkuttelee se vloggaaminen kirjoista, mutta saa nähdä uskallanko...

Mitenkäs muilla sujui vuosi 2017 ja mitä tuli luvattua vuodelle 2018?

28. joulukuuta 2017

Miniarvosteluita YA-kirjoista: Heart's Blood, Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea ja Delirium

Hellurei. Aikamoinen tovi on taas mennyt viime postauksesta. Väliin on mahtunut minun elämäni viimeiset totiset yliopistokurssit ja tentit. Paljon töitä viikonloppuisin. "Joululomalla" kaksi 6 päivän pätkää, joilla molemmilla painoin yli 70 tuntia töitä. Tutkimuksen tekoa ja artikkelin kirjoittamista. Jouluaatto ja ihana rentoutuminen kotona.

Eniveis, takaisin ollaan asiassa, ja tässä postauksessa kokoan yhteen muutamasta syksyllä lukemastani kirjasta lyhyesti mietteet.

Juliet Marillier: Heart's Blood


Heart's Blood on jälleen yksi Kaunotar ja hirviö -mukaelma. Nuori tyttö nimeltään Caitrin pakenee omia salaisuuksiaan paikkaan nimeltä Whistling Tor, joka on mystinen kylä keskellä metsää. Whistling Torissa salaisuudet vellovat kylän päällikön, Anluanin, ympärillä ja kyläläiset tuntuvat vihaavan Anluania erityisellä tavalla, jota ulkopuolisen on hankala ymmärtää. Caitrin on kuitenkin tyytyväinen päästessään pakoon Anluanin eristyksissä olevaan linnoitukseen, ja valmis kestämään omituisen päällikön mielenliikkeitä, jotta pysyy vain itse turvassa.

Olen julistanut sen jo useampaan kertaan aiemminkin täällä, mutta minä rakastan Kaunotarta ja hirviötä. Sen vuoksi haluan aina vain lukea näitä mukaelmia ja hypätä uudesta näkökulmasta tarinan kyytiin. Valitettavasti Heart's Blood jäi minulle kuitenkin melko keskinkertaiseksi ja helposti unohdettavaksi versioinniksi, ja itse kehottaisin tarttumaan ennemmin esimerkiksi Naomi Novikin Uprootediin. Ei siinä, kirjassa on ihan jees hahmot ja hauska oma maailmansa, mutta jotenkin kaikki tuntui soljuvan ehkä vähän liiankin helposti juonessa aina eteenpäin. Myöskään kirjan romanssi ei vedonnut minuun erityisesti ja tuntui epäuskottavalta. Mutta periaatteessa, ei pahemmin valituksia, kolme tähteä :)

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea


Hadley myöhästyy lennoltaan isänsä ja uuden äitipuolensa häihin New Yorkista Lontooseen. Odotellessaan seuraavaa lentoa lentokentällä, hän tutustuu Oliveriin, joka on tulossa samalle lennolle ja sattumalta istuu Hadleyn vieressä lennon ajan. Tänä aikana nuoret tutustuvat toisiinsa ja Hadley huomaa jopa hieman rakastuneensa poikaan. Harmillisesti nuorten polut erkanevat yllättävästi lentokentän tungoksessa Lontoossa eikä kumpikaan tiedä edes toisen sukunimeä.

Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea oli juuri sitä mitä odotinkin sen olevan: söpö, hauska ja harmiton. Todella nopealukuinen romanssi, joka herätti lähinnä lämpimiä ja mukavia ajatuksia päässä. Lopuksi täytyi vain todeta, että samalla tämä kirja on juuri se syy, miksi en oikeastaan lue YA-romansseja: minä olen liian vanha ja kyyninen rakastuakseni tähän teokseen ihan täysillä. Jotenkin, kun 17-vuotias rakastuu päivässä, se tuo mieleeni lämpimiä muistoja omista teiniajoista ja ihastumisista, mutta jään aina kaipaamaan kuitenkin sitä seuraavaa tarinaa vähän vanhemasta Hadleystä ja rakkauden etsimisestä :) Mutta tästä saa varmasti hyvän mielen! 


Lauren Oliver: Delirium (Delirium #1)


Tulevaisuuden jenkeissä rakkaus on julistettu vaaralliseksi sairaudeksi ja valtio pakottaa kaikki 18 vuotta täyttävät käymään läpi toimenpiteen, jossa rakkaus ja tunteilu hävitetään ihmisestä. Lena elää tätinsä ja tämän miehen sekä serkkujensa kanssa tavallista 17-vuotiaan elämää ja odottaa innolla toimenpidettä. Hän on katsonut oman äitinsä tuhoutuvan rakkauden vaikutuksesta ja haluaa päästä mahdollisimman nopeasti eroon tuosta hirvittävästä sairaudesta. Mutta sitten Lena törmää Alexiin, poikaan, joka vangitsee Lenan huomion ja riskeeraa kaiken.

Täytyy sanoa, että odotukseni Deliriumille eivät olleet mitkään herin kovat. Alku olikin kankea, mutta lopulta sivut kääntyivät kyllä ihan kiitettävään tahtiin. Tarinaa ja juonenkäänteitä tosin olisin toivonut hieman enemmän. Kirja keskittyi enemmän romanssiin ja tunteiluun eikä jännitystä oikein ollut kuin aivan viime metreillä. Toinen ongelma oli se, että hahmot jäivät minulle etäisiksi enkä kokenut heihin minkäänlaista yhteyttä. Lisäksi minua häiritsivät kummalliset selitykset "deliriasta", johon liittyen kirjassa oli aikamoista lääketieteellistä höpönlöpön-puhetta. Mutta oli tässä hyviäkin asioita. Ajatus rakkaudesta deliriumina oli hauska idea ja maailmassa on paljon mahdollisuuksia. Jos hahmoja rakennetaan seuraavissa osissa lisää, voisin varmasti tykästyä tähän enemmän. Ehkä aika on myös ajanut näiden kaikenmaailman dystopioiden ohi enkä siksi innostu tästä niin. No, joka tapauksessa kaksi tähteä viidestä.


2. marraskuuta 2017

Stephanie Garber: Caraval (Caraval #1)


Scarlett Dragna ja hänen pikkusiskonsa Tella elävät pienellä saarella heidän julman isänsä nyrkkien alla. Scarlett on vuosien ajan kirjoittanut Caravalin, maagisen, kerran vuodessa tapahtuvan shown, isännälle, ja pyytänyt tältä osallistumislippua Caravaliin, jotta Scarlett ja Tella pääsisivät pakenemaan isänsä luota. Tänä vuonna Scarlett on kuitenkin luovuttanut asian suhteen. Hän on menossa naimisiin ja vihdoin pelastamassa siskokset sitä kautta. Juuri ennen kuin Scarlett on tapaamassa sulhonsa, Scarlettille saapuu kolme pääsylippua Caravaliin ja salaperäinen merimies auttaa Tellan ja Scarlettin siirtymään Caravaliin Scarlettin vastustelusta huolimatta. Tella kuitenkin kidnapataan heti alkuun Caravalin järjestäjän toimesta ja hurja Scarlettin hurja seikkailu pelissä alkaa ilman rakasta siskoa.

Caravalin idea on ajatuksen tasolla äärettömän jännittävä - show, jossa katsojat ovat osana peliä ja jossa jokainen pelaaja havittelee voittoa, sillä voittaja saa yhden toivomuksen Caravalin isännältä, Legendiltä. Caraval on paikka täynnä magiaa ja illuusioita, eikä mihinkään kannata uskoa tai luottaa pelin aikana. Silti pelissä on tosi kyseessä ja oikeat panokset. Kuolla voi oikeasti ja sydän saattaa särkyä lopullisesti. Minulle tuli etäisesti mieleen Westworld Caravalista ja sen peli-ideasta, ja Westworld on yksi lemppari-HBO-sarjoistani (niin kuin varmaan aika monen muunkin), joten pidin kirjan ideasta paljon.

Vaikka kaikki toimikin ajatuksentasolla hyvin ja todella halusin pitää tästä, huomasin, että lopussa minulla oli melko sekavat fiilikset. Maailmanrakennus jäi melko levälleen eikä hahmoja kehitetty juuri minkään vertaa. Toisinaan tuntui kuin kirja olisi kirjoitettu vain elokuvaoikeuksia varten. Paljon oli lapsellista dialogia ja hahmot tuntuivat epäuskottavilta yksinkertaisine ajatuksineen. Kirja olisi tarvinnut hieman enemmän erinäisten asioiden rakentamista ja kehittämistä, vaikka ymmärränkin, että kyseessä on YA-kirja ja ne nyt eivät kuuluisimpia kyseisiin asioihin panostamisesta.

Hyväksi puoleksi sanoisin vauhdikkaan tahdin, jonka ansiosta mielenkiintoni pysyi hyvin yllä ja sivut liisivät nopeasti eteenpäin. Scarlett lähtee kirjassa etsimään Tellaa, ja törmää matkan varrella moniin Caravalin kummallisuuksiin. Kaikki tuntuvat tietävän enemmän pelin toiminnasta kuin Scarlett, ja Scarlett ikään kuin kulkee yhden sattumuksen kautta toiseen.

Tella on sisaruksista villimpi ja Scarlett toimii lähinnä pelko takapuolessa. Scarlett olikin päähahmona ehkä vähän tylsä minun makuuni ja muita pelaajia olisi voinut hyödyntää paremmin. Tai vaikka sitten Tellaa käyttää yhtenä kertojana. Nyt muita pelaajia ei oikeastaan edes huomannut ja tarina elettiin Scarlettin kautta. Liikaa vetovastuuta annettiin myöskin "salaperäisen" merimies-Julianin niskoille, joka jäi YA-hahmojen joukossa liian geneeriseksi kuvaukseksi.

Maailma oli kuitenkin melko koukuttava ja seuraavan osan lukeminen houkuttelee jo pelkästään sen vuoksi.



25. lokakuuta 2017

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija (Väki #1)


16-vuotias Kiuru näkee ihmisten muistot lintuina heidän ympärillään ja pystyy varastamaan niitä halutessaan. Eräänä päivänä hän törmää samantyyppisiä kykyjä omaavaan romanipoikaan, Daihin, joka tutustuttaa Kiurun veljeensä ja Bollywood-nimiseen poikaan, jotka myöskin omaavat kykyjä. Yhdessä nuoret ryhtyvät selvittämään, miksi heillä on kykyjä ja mitä kaikki tarkoittaa. Pian nuoret huomaavat olevansa keskellä salaisuuksien verkkoa. 

Muistojenlukija on suomalaisen YA-genren priimaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on paras suomalainen YA-kirja, jonka ole lukenut. Tarina vetäisee sisäänsä ensisivuilta lähtien. Alkuun hahmoja rakennetaan huolellisesti ja tutustutaan maailmaan. Hiljalleen tahti alkaa kiihtyä ja salaisuudet paljastua, ja niin sitä vain huomasi pelkäävänsä rakastamiensa hahmojen puolesta.

Minä toivon nuorten aikuisten fantasioilta muutamaan asiaa: vauhdikasta ja koukuttavaa juonta, rakastettavia hahmoja ja tietysti kiinnostavaa ja erilaista maailmaa. Tämä kirja täytti lähestulkoon kaikki nuo kohdat ja vieläpä hyvin omanlaisella twistillä.

Muutamat ärsytykset aiheutti ainoastaan Kiuru, joka ei osannut muun muassa käyttää kännykkää tai tietokonetta juuri minkään vertaa. Minun on vaikea uskoa tämän olevan mahdollista nykymaailmassa ja en ymmärrä, miksi tällainen piirre olisi erityisen miellyttävä ihmisessä. Myönnettäköön, että oli minulla muutamia ongelmia myös tiettyjen maailmanrakennuksellisten asioiden kanssa, joiden suhteen pidin Rouhiaista ehkä hiukan liian optimistisena.

Mutta palataanpa takaisin niihin hyviin juttuihin, joita kirjassa riitti. Maailma oli mahtava ja ajatus näistä kyvyistä ihmisillä jännittävä. En viitsi tähän hirvittävästi avata näitä kykyjä, etten spoilaa mitään, mutta kykyihin oli otettu oma persoonallinen näkökulma. Nuoret hitsautuivat ihanan luonnollisesti omaksi porukakseen löydettyään toisensa ja Dain pahapoikamaiseen, synkkään hahmoon ihastuin heti ensimmäisestä kohtaamisesta. Need I say more?

Itä-Helsinki oli mainio paikka tapahtumille ja toi kirjaan oman särmänsä. Joskus lukiessa tuntuu, että tapahtumapaikat ovat vain sellainen kaukainen random juttu taustalla, jolla ei ole oikeasti mitään väliä ja ihan yhtä hyvin kaikki voisi tapahtua Jenkeissä tai Kiinassa tai missä tahansa. Muistojenlukijassa kuitenkin tuntui, että kiinnyin jopa paikkoihin ihan omalla erityisellä tavalla ja olivat tietyllä tapaa kuin oma hahmonsa.


4.5 tähteä ja toivottavasti jatko-osassa riittää potkua.


15. lokakuuta 2017

Amie Kaufman ja Jay Kristoff: Illuminae (The Illuminae Files #1)



Illuminaen tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2575. Kady on jättänyt poikaystävänsä Ezran edellispäivänä, kun megayritys hyökkää Kadyn ja Ezran planeetalle ja tuhoaa heidän maailmansa täysin. Nuoret joutuvat pakenemaan planeetalta henkensä edestä ja joutuvat eri aluksiin hyökkäyksen tiimellyksessä. Alukselle pääseminen ei kuitenkaan ole sellainen pelastus kuin ihmiset toivoivat, sillä ongelmat tuntuvat kasautuvat yksi toisensa jälkeen. Heitä jahtaa avaruusalus, joka haluaa tappaa kaikki viattomat siviilitkin, kulkutauti riehuu toisella aluksella ja tekoäly ei toimi aivan niin kuin sen pitäisi...

Illuminaessa oli paljon hyvää ja paljon huonoa. Täytyy heti alkuun mainita, että luin Illuminaesta e-kirjaversion, joka oli erittäin buginen ja tökki jatkuvasti, joten se saattaa jonkin verran vaikuttaa mielipiteeseeni, vaikka yritinkin olla ärsyyntymättä asiasta.

Kirjan loputtua mieleeni jäivät erityisesti mielenkiintoiset kerronnalliset ideat ja toteutukset (vaikkakin e-kirjassa hyvinkin bugisia nämä). Kirjan sivut näyttävät niin fyysisessä että e-kirjassa todella hauskoilta ja hienoilta, ja oli kiva, että visuaalisuuteen oli käytetty aikaa. Tarina on kerrottu tietokoneilta ja valvontakameroista otettujen tiedostojen avulla, ja lukija pääsee seuraamaan tarinaa sivusta rikostutkijoiden selvittelyiden kautta jälkikäteen, mikä oli raikas tapa lähestyä kerrontaa.

Mutta... Tarina eteni aivan liian verkkaiseen tahtiin. Jos viimeiset noin 30-50 sivua eivät olisi kirineet tahtia ja juonta sillä tavalla kuin kirivät, en olisi antanut tälle kuin yhden tähden. Tarinan loppu oli todella koukuttava ja koskettava, mutta ennen loppua en tuntenut juuri mitään tai ollut erityisen kiinnostunut mistään. Välillä hieman iloitsin erilaisista visuaalisista sivuista ja siinä se.

Kerronnallisten ratkaisujen vuoksi myöskin Kady ja Ezra jäivät minulle hyvin etäisiksi ja vieraiksi. Sieltä täältä pääsi näkemään pieniä vilahduksia hahmoista, mutta heidän todelliseen sielunmaisemaansa ei oikein päässyt kiinni. Tässä oli niin pitkälle haluttu pitää kiinni etäisestä ja mystisestä kerronnasta, että se vähän pilasi minun kokemustani.

Ja vaikka tässä on tullut taas paljon valitettua, niin silti ehdottomasti suosittelisin tätä kaikille nuorten aikuisten scifin ystäville. Jo ihan vain aivan omanlaisensa elämyksen vuoksi tämä kannattaa lukaista! Hahmot jäivät etäisiksi, mutta olivat riittävän monimutkaisia ja onneksi instalovet sun muut YA:n sudenkuopat oli vältetty. Tarina myöskin onnistui koskettamaan ja yllättämään lopussa, mikä paransi lukukokemusta huomattavasti. Kirjan loputtua olin koukussa ja varmasti tulen lukemaan Geminan jossakin välissä.