3. helmikuuta 2015

TV-rakkaudet: Misfits

Vaikka näen itseni enemmän kirjahulluna kuin televisiohulluna, käytän kuitenkin joka ilta paljon enemmän aikaa TV:n katseluun kuin kirjan lukemiseen. Osin se varmasti johtuu siitä, että telkkaria katsoessa voi tehdä muuta samaan aikaan, mutta osin syynä on se, että suorastaan rakastan hyviä sarjoja siinä missä hyviä kirjojakin. Niinpä TV-sarjat ovat paljon merkittävämpi osa jokapäiväistä elämääni kuin kirjat ja ajattelin kirjoitella aina silloin tällöin myös katselemistani sarjoista.

Misfits on komediallinen draama, joka sisältää myös fantasiaa. Se kertoo nuorista, jotka ovat joutuneet syystä tai toisesta yhdyskuntapalveluun. Heihin iskee myrsky, joka antaa heille supervoimia, joista he oppivat lisää pikkuhiljaa sarjan myötä ja jotka saattavat heitä erinäisiin vaikeuksiin.

Enempää en halua sanoa, jotta en paljasta liikaa, mutta Misfitsin kaudet 1-2 ovat kyllä täyttä timanttia. Muistelen niitä aivan sata varmasti vielä vuosienkin päästä. Olen nauranut niin monet naurut kippurassa tätä katsellessa ja vieläkin voin pääni sisällä palata tiettyihin hetkiin. Gifejä tätä postausta varten etsiessäni hihittelin vaikka kuinka monta kertaa, kun muistelin sarjaa. Vaikka tämä onkin aivan loistavaa komediaa, niin kyllä tässä on myös hyvää draamaa.

Aikoinaan, kun katselimme poikaystävän kanssa ensimmäistä jaksoa, meinasimme lopettaa kesken. Se vaikutti niin huonolta ja kornilta. Emme millään ymmärtäneet ensimmäisen jakson ideaa tai hauskuutta, se vaikutti lähinnä huonosti tehdyltä. Onneksi kuitenkin katsoimme toisen ja kolmannenkin jakson.



Sarjan tekijät ovat onnistuneet tekemään aivan mielettömän loistavia persoonia tähän ja näyttelijät ovat todella onnistuneet työssään. Tässä sarjassa ihmiset ovat todella ihmisiä, inhimillisiä ja mokailevia nuoria, joita jokaista elämä on riepotellut omalla tavallaan. Vaikka he saavat supervoimia, se ei tarkoita, että heistä tulee supersankareita. Samalla asioita ei oteta liian vakavasti ja sarjan aikana pystyy nauramaan, vaikka ihmisten tarinat olisivatkin surullisia. Omassa surkeudessa ei siis kieriskellä. Henkilöistä Nathan oli kyllä ihan ehdoton helmi (yllä olevassa kuvassa läimäyttää Simonia).

Niinpä neuvoisin, että katsokaa ehdottomasti Misfits (ainakin kaudet 1-2, jotka olen itsekin nähnyt).  Ei tarvitse tykätä fantasiasta, sillä se sekoittuu mielestäni draamaan ja komediaan loistavasti, mutta toki se on kekseliäs lisä sarjaan. Vaikka sarjan päähenkilöt ovat nuoria, uskoisin monen ikäisten tykkäävät tästä. Tämä on sellainen hyvän mielen antava toiminta-fantasia-komedia-draama :D Mikäli tykkää lähinnä draamasarjoista, tämä on ehkä liian täynnä vaaroja ja vauhtia.

P.s. Olen tosiaankin katsellut vain kaudet 1-2 erinäisistä syistä. Osaisiko kukaan sanoa, että kannattaako katsella lisää vai petynkö?

(On muuten ollut ihan hirveä hulina päällä nyt niin opiskeluissa kuin muussakin elämässä. En edes muistanut koko blogin olemassa oloa kiireiltä, mutta vahingossa tänne eksyttyäni viimeistelin tämän. Toivottavasti teillä muilla on rentouttavampi elämä tällä hetkellä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!