30. heinäkuuta 2015

Nora Roberts: Jotain lainattua



Jotain lainattua on Nora Robertsin morsiussarjan kolmas osa, jossa seurataan hääkakkukondiittori Laurelin matkaa täydellisen miehen luokse. Hän on ollut ihastunut parhaan ystävänsä, Parkerin, veljeen, Delaneyyn, jo vuosikausia, mutta ei usko tämän olevan hänen saavutettavissaan. Mutta sitten he päätyvätkin suutelemaan erään kinastelun päätteeksi..

En viitsi kovinkaan pitkää taikka syvällistä analyysiä kirjoittaa, mutta ensimmäiseksi Nora Robertsiksi tämä oli kyllä huti valinta. Tämä ei ollut sinänsä mitenkään erityisen huono kirja, vaan enemmänkin todella tylsä. Varsinkin se romanssiosio. En ole lukenut morsiussarjan aiempia osia (neljää ystävää, neljä kirjaa, yhtä seurataan kirja kerrallaan), joten osittain tarina saattoi jäädä siitä syystä tyhjäksi kortiksi.

Minun mielestäni romanssi saa olla kaikkea muuta paitsi tylsä. Silloin, kun avaan romanttisen kirjan, haluan lukea niistä jännittävistä suhteen alkuajoista, kun kaikki oli yhtä mysteeriä. Se aika ei missään nimessä ollut tylsää, ja minä, sellaisena henkilönä, joka on seurustellut jo pitkän aikaa (ja tiedän, mitä seesteinen suhde tarkoittaa), haluan lukea siitä tunteiden vuoristoradasta, perhosista vatsassa, jännityksestä ja ärsytyksestä. Tässä kirjassa romanssi oli jotenkin liian helppo ja siitä puuttui kaikki konfliktin ainekset. Olisin toivonut, että Del olisi ollut vaikka oikeasti todellinen peluri tai jotakin vastaavaa, että olisi tullut vähän vipinää tarinaan, mutta ei. Kirjan konflikti oli hyvin antikliimaksinen pannukakku. Kokonaisuudessaan kaikki asiat olivat tässä kirjassa "liian hyvin" ja kaikki tuntui soljuvan aivan itsestään. Lisäksi tarina sisälsi hyvin paljon jaarittelua tyttöjen arjesta hääyrityksen pyörittäjinä. Hyvin merkityksetöntä sivujen täytettä ja paljon sivujen skippailua sen seurauksena.

Hahmot olivat mielestäni hyvin pinnallisia kuvauksia enkä oikein osaa sanoa mitään kenenkään persoonallisuudesta. Kaikki olivat kilttejä ja kunnollisia tyttöjä, joku oli järjestelijä luonteeltaan ja joku toinen taas taiteellisempi, mutta yhtä tylsiä kaikki. Heidän välinen ystävyys tuntui päälleliimatulta ja ylipäänsä heidän elämänsä oli melko tv-sarjamaista/elokuvamaista, jossa ihmiset ovat epärealistisen ystävällisiä ja avuliaita. Varsinkin päähahmo, Laurel, oli sen tason tossukka, että turhauduin melkoisesti. Hänen oli niin hillitty ihminen, että söi ison osan tarinan kiinnostavuudesta. Minun mielestäni lukijan kannalta on aina hyvin tylsää, jos päähenkilö suhtautuu kaikkiin negatiivisiin asioihin niin, että "voi, kylläpä tuo harmittaa minua, mutta minä aion olla järkevä enkä aio seota, koska olen aikuinen". Siitä seuraa 300 sivua tylsyyttä ja on nolla mielenkiintoista tilannetta parisuhteen kannalta.

En oikein osaa sanoa kenelle tätä suosittelisin, mutta sen voin sanoa, että jos lukuaika on kortilla ja kaipaa jotakin romanttista lukemista, niin älä tätä ainakaan ota.

Annan tälle kaksi tähteä, koska ei tämä varsinaisesti huono kirja ollut, kuolettavan tylsä ainoastaan.



Mitenkäs sitten Robertsin asiantuntijat: valitsinko vain väärän kirjan vai olisiko tämä sarja pitänyt lukea järjestyksessä, jotta olisin ymmärtänyt näitä hahmoja paremmin, ja heissä olisi ollut jonkinlaista syvyyttä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!