8. elokuuta 2015

Veronica Rossi: Halki ikiyön (#2 Paljaan taivaan alla)


Halki ikiyön jatkaa tarinaa muutaman kuukauden päästä siitä, mihin Paljaan taivaan alla -kirjassa jäätiin. Aria ja Perry eivät ole tavanneet kuukausiin. Aria on oppinut, että hänen äitinsä on kuollut ja Perry taas on tullut Vuorovetisten Veriherraksi. Kun Aria ja Perry jälleen tapaavat asiat ovat muuttuneet monimutkaisemmiksi, ja Vuorovetisillä on vaikeuksia hyväksyä Aria joukkoonsa. He alkavatkin kääntyä Perryäkin vastaan Arian vuoksi. Samaan aikaan kaikki pohtivat, onko olemassa vielä paikkaa, joka olisi turvassa eetterimyrskyiltä ja jossa voisi elää tavallisesti. Kaiken tämän keskellä Aria ja Perry ovat epävarmoina toisistaan ja rakkaudestaan. Onko heillä mitään mahdollisuuksia?

Halki ikiyön oli mahtava kirja, muttei ihan niin mahtava kuin ensimmäinen kirja oli. Se tuntui valitettavasti juurikin trilogian kakkososalta, vaikkakin se oli hyvä kakkososaksi. Taso ei kuitenkaan noussut edelliseen verrattuna, ja tarina tuntui polkevan enemmän paikoillaan. Juoni piti kuitenkin kirjaa hyvin kasassa ja minua vahvasti otteessaan, eikä romanssi onneksi ollut tämänkään kirjaan pääasia. Ja hahmot on vaan niin ihania <3

Rossi osaa kyllä kirjoittaa erittäin hyviä hahmoja. Rakastin edelleen Ariaa ja Perryä, he ovat kyllä niin hyviä päähahmoja. Kumpikaan ei valittanut ja vikissyt turhasta, eikä kumpikaan ollut tyhmä. Molemmat osasivat toimia ja tehdä päätöksiä silloin, kun tarve sitä vaati. Heidän suhteensa tuntui ihan pikkuriikkisen lässähtävän tässä kirjassa, vaikka siihen olikin lisätty melko lailla ulkoista painetta ja draamaa. Jostakin syystä draaman rakennus tuntui jääneen kesken minun mielestäni, ja Rossi olisi voinut repiä heitä enemmän erilleen. Olisin halunnut, että Rossi olisi särkenyt vähän minunkin sydäntäni ja tallonut vielä päälle, mutta vähän liian helpolla tuntui lukija pääsevän heidän suhteen.

Paljaan taivaan alla kirjaa kehuessani sanoin, että sivuhenkilöt olivat erinomaisesti rakennettuja ja niin ne olivat edelleenkin tässä. Edelleen etenkin Roar kuului yhtälailla lemppareihin Arian ja Perryn lisäksi. Sellainen huomautus kuitenkin, että kirjassa on Perryn sisko, Liv, jota Rossi yrittää tehdä lukijalle tärkeäksi ja läheiseksi, mutta minulle hän jäi valitettavasti vähän liian etäiseksi. Hänestä tehtiin vähän liian täydellistä kuvaa muiden kertomana, ja toisaalta taas koin hänen käytöksensä Ariaa kohtaan jopa ärsyttäväksi. Hän on kuitenkin tarinan (ja seuraavan kirjankin) kannalta merkittävä henkilö, joten olisin hänen kohdallaan toivonut vähän enemmän rakennusta.

Ensimmäisessä osassa ei juuri vaivauduttu asioita selittämään ja ei niitä kyllä tässäkään juurikaan selitellä. Se ei kuitenkaan edelleenkään ollut mikään varsinainen ongelma, minä pidin siitä maailmasta, jonka olin itse kuvitellut päässäni, enkä ymmärrä mitään säästä ja myrskyistä, joten en kaivannut selittelyjä eetterille. Hieman vajanaisen maailmanrakennuksen huomasin kyllä herättävän mielessäni muutamia kysymyksiä tämän kirjan kohdalla. Muun muassa paikkojen etäisyydet askarruttivat moneen kertaan. Usein kirjassa matkustettiin paikasta toiseen jalan, esimerkiksi viiden päivän ajan, ja huomasin pohtivani, että mikähän mahtaa olla silloin paikkojen etäisyys. Varsinkin, jos kuljetaan lumessa tai muussa ja matkanteko on pakostakin hidasta. Toisaalta taas kirja antoi ymmärtää, että etäisyydet olisivat suuriakin. Mutta kaipa kaikki on suhteellista.

Kaiken kaikkiaan siis viihdyin kirjan parissa edelleen todella hyvin, mutta aivan ensimmäisen osan veroiseksi tämä ei yltänyt.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!