26. marraskuuta 2015

Loppuvuoden lukusuunnitelmia

Heipparallaa!

Olen aika hienosti saanut suoriteltua syksyn TBR-listaa, joten päätin tulla vielä tekemään loppuvuotta varten oman kirityskalenterin. Tällä hetkellä minulla on ihan älytön kiire koulussa enkä oikein ehdi lukemaan, mutta uskoisin, että joululoman koittaessa tilanne vähän helpottaa ja pääsen takaisin kiinni kirjoihin. Tällä kertaa TBR-listani ei ole ihan niin hatusta heitetty, sillä se koostuu pitkälti sellaisista kirjoista, jotka olen joko jo ostanut Kindlelle tai varaus on vetämässä e-kirjastossa.

Melko paljon näyttäisi olevan fantasiaa ja YA:ta listalla. Siitä voi päätellä, että arkeni on tällä hetkellä hyvin ankeaa ja etsin pakoreittiä jonnekin ihan muualle aina iltaisin. Varsinkin keijut näyttävät tällä hetkellä kiinnostavan. Yritin yrittämällä keksiä vaihtelua tähän, mutten osannut, joten näillä mennään :D HUOM! Nämä minun kirjoittelemat kirjojen minitiivistelmät ovat omia suomennoksiani kirjojen englannin kielisistä synopsiksista enkä lupaa niiden todenperäisyyttä. Saatan puhua ihan höpöjä siis.


Naomi Novikin Uprootediin minulla on ollut varaus vetämässä e-kirjastossa jo monen monta viikkoa. Toivon mukaan pääsen kirjaan kiinni sopivasti joululomalla. Uprooted on fantasiakirja, jota on kuvailtu mm. synkemmäksi ja goottimaisemmaksi kuin esimerkiksi vähän vastaavan kuuloista Cruel Beautyä tai A Court of Thorns and Rosesia. Uprooted kertoo nuoresta tytöstä, Agnieszkasta, joka asuu pienessä ja rauhallisessa kylässä. Kylän asukkaat ovat tehneet sopimuksen velhon, Dragonin kanssa, että hän pitää kylän lähettyvillä olevan Woodin hirvittävät voimat hallinnassa, jos kyläläiset lahjoittavat hänelle tytön kymmenen vuoden välein. Se on lähes yhtä hirvittävä kohtalo kuin itse Woodiin joutuminen. Seuraava tytön valinta on pian oven takana ja Agnieszka pelkää pahinta rakkaimman ystävänsä Kasian puolesta. Mutta Agnieszka on peloissaan aivan väärien asioiden puolesta..


Marissa Meyerin Cinder on nuorten aikuisten fantasia/scifi kirja, joka aloittaa The Lunar Chronicles -sarjan ja jonka kaikki muut ovat jo varmasti lukeneet paitsi minä :D Maapallolla ihmiset ja androidit asuttavat meluisia katuja ja tappava kulkutauti kurittaa väestöä. Avaruudesta käsin maan tilannetta seurataan mielenkiinnolla ja maan kohtalo riippuu yhdestä tytön, Cinderin, harteilla. Cinder on lahjakas mekaanikko ja kyborgi, jonka tiet risteävät komean prinssi Kain kanssa ja Cinder joutuu keskelle galaksien välistä taistoa. Cinder löytyy Kindleltäni ja kuulostaa ideallisesti todella siistiltä kirjalta, mutta olen lykännyt tämän aloitusta, sillä pelkään päätyväni negatiiviselle kannalle. Monet ovat kyllä tätä hehkutelleet, mutta sitten näin erään sellaisen Goodreads-arvostelijan arvostelun, jonka kanssa olen usein sama mieltä asioista ja hän antoi tälle yhden tähden.




Neil Shustermanin Unwind on ollut lukulistallani jo hyvin pitkään. Ensin ajattelin lainata sen kirjastosta, mutta se vaikutti hyvin hankalalta hommalta (en jaksa varailla kirjoja ikinä, älkää kysykö miksi), joten ostin kirjan Kindlelle. Siellä se on hyörinyt useamman kuukauden ja jossakin vaiheessa tein sitten itseni kanssa sopimuksen, että luen sen joululomalla. Joululoman lukulista alkaa kohta olla vain ikävän korkea :'D Mutta Unwind tulee ehdottomasti olemaan sillä. Unwindissa eletään yhteiskunnassa, jossa ei-toivotut teinit tapetaan ja heidän kehonosat otetaan talteen. Kolme teiniä päättää paeta tätä kohtaloa ja taistella elämänsä puolensa.


Karen Marie Moningin Darkfever on myöskin fantasiakirja, mutta vahvasti romanttisella painotuksella. MacKayla lähtee selvittämään siskonsa murhaa Irlantiin, jossa hän törmää keijujen vaaralliseen maailmaan. Mac huomaa omaavansa voimia, joista hänellä ei ollut mitään tietoa ja samaan aikaan hänet yritetään murhata lähes joka päivä. Tärkeimmäksi tehtäväksi nouseekin selvitä elossa päivästä toiseen, kunnes Macille selviää hänen todellinen tehtävänsä, Sinsar Dubhin eli Dark Bookin löytäminen ennen kuin kukaan muu löytää sen. Olen lukenut tästä monen monta arvostelua. Toisissa kirjaa ylistetään ja rakastetaan ja toisissa tätä inhotaan. Ilmeisesti kaikki on kiinni siitä, että pitääkö lukija Macista (saattaa ilmeisesti olla sen verran palikka ja tyhjäpäinen hahmo, etteivät kaikki kestä) ja kirjan miehistä. Miehiä on haukuttu muun muassa Christian Grey vol. 2:ksi. Sehän kuulostaa todella, noh, mielenkiintoiselta vähintäänkin. Minä nyt kuitenkin olen vähän palikka itsekin ja olen valmis hyväksymään kreisit mieshahmot, jos he ovat paranormaaleja ja jos se selittää osin heidän mielipuolisuuttaan.

Näiden lisäksi haluaisin todella kovasti lukea Leigh Bardugon Six of Crowsin, mutta sitä en luultavasti raaski ostaa eikä sitä sen uutukaisuuden vuoksi ole kirjastoissakaan (?). Scifiä myös on saatava listalle. Ja ehkä vähän jotain kunnon romantiikkaakin. (Todellisuudessa olen töissä lähes koko "joululoman", enkä oikein tiedä, että mitä lukemisesta tulee. Mutta hyvä se on aina suunnitella.)

2 kommenttia:

  1. Unwindin luin keväällä. Sitä kehuttiin kovasti ja olihan teoksen maailma todella mielenkiintoinen ja raaka. Ihan täysi napakymppi teos ei ollut, vaikka herättelikin vahvoja tunteita. Odotankin mielenkiinnolla sinun kokemuksiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin jännityksellä odotan, että mitä tykkään :D Tuo Pro-life vs. Pro-choice pohdinnat on vähän epämiellyttäviä kyllä

      Poista

Kiitos kommentista!