23. joulukuuta 2015

Joulu-tag

Jenni Sivu sivulta -blogista oli luonut tällaisen Joulu-tagin, johon minäkin nyt vihdoin vastailen :) Joulu kolkuttelee jo ovella ja minäkin joudun lähtemään reissuun joulun viettoon, joten pieni radiohiljaisuus on tiedossa. Lisäksi poikaystävä ei kuulemma jaksa lukea blogista muuta kuin haasteita ja tägeja, joten pitää hänellekin jotain sisältöä tuottaa.. Ja joulu on tietysti minun suosikkijuhlani! Tägissa on 24 jouluista kysymystä ja Jennin sanoin näihin sai vastata kuka vain haluaa. Vielä on aikaa ;)

1.Kertoisitko jonkin joulumuiston?
Jouluisin luin aina yömyöhään sängyssä ja söin karkkia. Äidin piti käydä yöllä pariinkin kertaan huutelemassa, että nyt valot pois, mutta yökukkuja on yökukkuja.

2.Millaisia jouluperinteitä sinulla on?
Meillä jouluun on aina kuulunut rentous ja se, että mitään erityisiä kaavoja ei tarvitse noudattaa. Paitsi että mäti ei saa loppua kesken ja iskälle pitää aina ostaa vihreitä kuulia lahjaksi. Ja aamulla pitää aina kysyä sata kertaa "saako lahjoja jo avata" mahdollisimman surkeana ja ikkunassa käydä katsomassa, että joko joulupukki tulee.
 
3.Tärkein joulukirja?
Harry Potterit yhdistän vahvasti jouluun. Varsinaisesti joulukirjoja en keksi, sillä niitä en ole hirvittävästi lukenut. Philip Pullmanin kirjat myös yhdistän jouluun, vaikka eivät teemoiltaan siihen mitenkään liity.

4.Tärkein jouluelokuva?
Lumiukko tietysti on yksi. Toinen, jonka muistan lapsuudesta oli Joulupukki ja noitarumpu, josta pidin todella paljon. Myös Disneyn Saiturin joulu on jäänyt mieleen lapsuudesta.

5. Teetkö suursiivouksen ennen joulua?
Haluaisin ihan superpaljon tehdä, mutta en oikein tiedä, että miten aika ja jaksaminen riittää. Olen töissä kokopäiväisesti + sen lisäksi yksi tutkimuspuolen juttu kuumottelee aika pahasti eli tekeminen ei varmasti lopu iltaisin.

6.Mikä saa aikaan joulufiiliksen?
Minä yksinkertaisesti tykkään joulusta ja pääsen joulufiilikseen melko vaivattomasti. En tarvitse kotiin mitään erityistä sisustusta tai joulumusaakaan. Mutta kieltämättä tänä vuonna ripustetusta jouluvalosta tuli hyvä mieli!

7.Rakkaimmat joululaulut?
Joulumaata on tullut hoiloteltua koulun kuorossa ja muutenkin kouluissa, joten se on ainakin nostalgiasyistä tärkeä. Tiedän, että osa ei tykkää juuri siksi (ovat saaneet yliannostuksen :D). Sydämeeni joulun teen ja Varpunen jouluaamuna on myös tosi ihania.

8.Kotimaiset vai ulkomaalaiset joululaulut?
Kotimaiset voittavat, mutta pidän itseasiassa nykyään myös Michael Bublesta ja muista jenkkihoilotuksista enemmän kuin aiemmin. Aika kamalaa. Jenkkilaulut ovat vähän sellaista yli-iloista harmaata massaa, kun taas suomalaisilla lauluilla on enemmän sielua.

9. Suosikki joulukoristeesi?
Jouluvalot varmaan. Ehkä jotkut tontutkin voisivat olla hauskoja. Olen sellainen ihminen, jota ei kiinnosta sisustus yhtään arkisin eikä koskaan muulloinkaan, joten oikeastaan minulla ei ole mitään erityisiä suosikkeja enkä koristeita varsinaisesti kaipaa.

10.Millaista koristelua suosit?
Öööööö... Jonkun muun tekemää ihan millaista tahansa :D Kuten sanottua, omaa kotiamme ei sisusteta joulun mukaan, vaikka joulua rakastankin. Jos jaksaisin, niin olisin varmaan aivan kreisi joulusisustaja ja kaikkialla olisi jättimäisia joulupalloja ja valoja siellä täällä. Ehkä on ihan hyvä, että ollaan köyhiä ja minua ei kiinnosta :D

11.Paras joululahjasi?
Kaikki yllättävät, mutta kuitenkin tarpeelliset on kivoja. Pienenä odotin aina kirjajoululahjoja kaikista eniten, koska niistä sai heti tekemistä illaksi.
 
12. Tykkäätkö enemmän antaa vai saada lahjoja?
Varmaan antaa? Tai sitten saada :D En minä tiedä. Molemmat on hauskoja. Tykkään keksiä jotakin kivaa ja nähdä, että ilostuttaako se, mutta on se hauskaa myös saada lahjoja ja tuoda sitä kautta iloa antajalle.
 
13. Suosikki jouluruokasi?
Inhoan kinkkua ja suurinta osaa laatikoista ja rosollia ynnä muita jouluruokia. Sen sijaan tykkään kalaruuista ja mäti on aivan ehdoton suosikkini. Jouluna sitä syödään kaksin käsin! Myös savukala ja graavilohi ovat niiiin hyviä.

14. Entä herkku?
Fazermintit ja Fazerinat. Joulutortut myöskin, mutta ennen jouluaattoa ehdin kyllästää itseni niillä aika hyvin.
 
15. Pidätkö glögistä?
Pidän, mutta muki tai kaksi per joulukuu riittää.

16. Mitä teet yleensä joulupäivänä?
Luen, joskus vierailen sukulaisilla, röhnötän ja mitä näitä nyt on.

17. Pukeudutko hienoksi jouluna?
Minä tykkään pukeutua ja mikäs sen parempi syy kuin jouluaatto. Ihan parhaimpiini en laittaudu, mutta on se ihan kiva laittaa mekko päälle. Tosin, jos olemme minun perheeni kanssa, niin en yleensä jaksa vaivautua :D
 
18.Vietätkö sukujoulua?
Oman perheen kanssa ollaan yleensä keskenään jouluaatto. Poikkiksen sukulaisten kanssa on niin sanottu sukujoulu.
 
19. Onko sinulla joulukalenteria?
Kyllä, minulla on itse asiassa kolme joulukalenteria :D Isäni osti minulle suklaakalenterin ja arpakalenterin ja sitten poikkis väänsi omin pikkukätösin minulle seinälle joulukalenterin. Se itsetehty kalenteri on kyllä aivan paras, ensi vuonna uudestaan ;)

20. Lähetätkö joulukortteja?
En, mutta yhdelle ystävälle on pakko lähettää, koska hän niin sisukkaasti minulle sellaisen lähettää joka ikinen vuosi. Tänä vuonna ei varmaan sitten lähetä, kun minä saan vihdoin aikaiseksi lähettää :'D Senkin lähetin myöhässä (voi nolouksien nolous). Toivon, että joulukorttiperinne loppuu joskus, sillä a) se on piinaa minunlaiselle ihmiselle joka ei muista tällaisia asioita ja saa sitten hävetä moukkamaisuuttaan b) minulla on pieniä antipatioita postia kohtaan.
 
21. Mitä aiot leipoa jouluksi?
Juuri mietin, että ei kait minun vain ole pakko tehdä jotain jouluksi....  Jos piristyn, niin leivon mielelläni varmaan jonkun kakun omille porukoilleni. Se tuskin on erityisen jouluinen, sillä tykkään leipoa, mutta en erityisemmin tykkää mistään pipari/joululeivonnaisista joulutorttuja lukuun ottamatta. Poikkiksen sukulaisille en leivo mitään, koska sinne leipoo jo useampi ihminen.

22. Oletko jo aloittanut joulunvalmistelut?
No, henkisesti ainakin olen valmistautunut poikkiksen sukujouluun. Onneksi se vietetään lähellä omia vanhempiani, joten voin karata tarvittaessa. Tässä vaiheessa kaikki on muuten tietysti valmiina. Suklaata ostettu, lahjat paketoitu ja koti siinä siivossa, että tontut voi kurkkia.

23.  Käytkö ennen joulua joulutapahtumissa? 
En. Minä käyn töissä ja raadan erästä tutkimusjuttua illat. Staw Warsin kävin katsomassa, lasketaanko se? :D

24. Mitä toivot lahjaksi tänä vuonna? 
Olen toivonut kaikkea sellaista, jota me tarvitsemme kotiin ja ihan elämiseen (uusia patalappuja, paistinpannu...). Olen todella surkea heittämään tavaraa pois ja varsinkin lahjojen suhteen minusta tulee todella sentimentaalinen, joten todella toivon, etten saa mitään krääsää, sillä en pääse niistä koskaan eroon.

Ei muuta kuin ihanaa ja rauhallista joulua kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!