29. joulukuuta 2015

Joululahjat

Joulu tuntuu jo kovin kaukaiselta, sillä olen viilettänyt pari päivää töissä, mutta tässä vielä joululahjaksi saamiani kirjoja. Niitä ei ihan hirvittävästi tullut, sillä en esittänyt erityisempiä toiveita läheisilleni kirjojen suhteen ja tykkään ostella itse oikeastaan kaikki oleelliset :D Läheiset saavat sitten ostella mitä mieleen putkahtaa ja aina tulee vähän random-kirjoja. Mutta hyviä tietysti ;)


Isältäni sain tämän dekkarin. Minähän en juuri dekkareita lue, mutta iskä kovasti väitti, että tässä on jotakin filosofisempaakin pohdintaa :D Olen jo pitkään ajatellut, että kokeilisin dekkareiden lukemista, joten tästä se kait sitten alkaa.


The Snow Queen and Other Winter Tales -kirjan sain poikaystävältä ja se kuuluu ilmeisesti jonkinlaiseen keräilykirjojen sarjaan, josta poikkis on minulle aiemmin antanut Jane Austen kokoelman. Kirja on todella kaunis ja sisältää monta lyhyttä tarinaa mm. Oscar Wildeltä, Charles Dickensiltä, Grimmin veljelksiltä jne.


Ja The Lost Years of Merlin on myöskin poikaystävältäni, joka halusi ostaa minulle kuulemma kunnon sukkahousu-miekka-fantasiaa :'D Aikoinamme seurasimme telkkarista Merlin-telkkarisarjaa (AIVAN PARAS!!!) ja siitä varmaan poikaystävän idea lähti alunperin. Innolla odotan tämän lukemista.


Ja sitten tietysti itse itselleni ostamani kirjat :D Finnikin of the Rock on ollut mahdoton saada kirjastosta, joten kyllästyin ja päätin kokeilla e-kirjojen ostoa Adlibriksestä. Samalla kertaa tuli hankittua myös V.E. Schwabin A Darker Shade of Magic. V.E. Schwabin lukeminen on ollut suunnitteilla jo iät ja ajat, mutta aina jäänyt roikkumaan syystä tai toisesta. Saas nähdä, että millä vuosisadalla pääsen tätä lukemaan, kun kirjastosta on lainassa varmaan 10 kirjaa, Kindlellä toiset 10 kirjaa ja sitten nämä lahjakirjat vielä päälle.

Ainiin, saan kuulemma vielä värityskirjankin. Seikkaillessani Adlibriksessä huomasin siellä erään kerran Harry Potter -värityskirjan ja tietysti rupesin kotona kiljumaan, että se on pakko saada. Sitten huomasin, että se julkaistaan vasta vuonna 2016 ja aloin kitisemään vieläkin enemmän. Muuten olisin ostanut sen itselleni lahjaksi saman tien. Siinä vaiheessa poikaystävä heräsi mankumiseeni ja muisti ostaneensa sen minulle muutamaa kuukautta aiemmin "joululahjaksi" CDON.comista, jossa ei oltu ilmoitettu, että koko värityskirjaa ei oltu vielä edes julkaistu. No, loppu hyvin kaikki hyvin, saan sen värityskirjan ilmeisesti itselleni, kunhan se julkaistaan. Tosin mitään hajua ei ole, että minkä laatuinen se on. Mutta Harry Potter = pakko saada.

23. joulukuuta 2015

Joulu-tag

Jenni Sivu sivulta -blogista oli luonut tällaisen Joulu-tagin, johon minäkin nyt vihdoin vastailen :) Joulu kolkuttelee jo ovella ja minäkin joudun lähtemään reissuun joulun viettoon, joten pieni radiohiljaisuus on tiedossa. Lisäksi poikaystävä ei kuulemma jaksa lukea blogista muuta kuin haasteita ja tägeja, joten pitää hänellekin jotain sisältöä tuottaa.. Ja joulu on tietysti minun suosikkijuhlani! Tägissa on 24 jouluista kysymystä ja Jennin sanoin näihin sai vastata kuka vain haluaa. Vielä on aikaa ;)

1.Kertoisitko jonkin joulumuiston?
Jouluisin luin aina yömyöhään sängyssä ja söin karkkia. Äidin piti käydä yöllä pariinkin kertaan huutelemassa, että nyt valot pois, mutta yökukkuja on yökukkuja.

2.Millaisia jouluperinteitä sinulla on?
Meillä jouluun on aina kuulunut rentous ja se, että mitään erityisiä kaavoja ei tarvitse noudattaa. Paitsi että mäti ei saa loppua kesken ja iskälle pitää aina ostaa vihreitä kuulia lahjaksi. Ja aamulla pitää aina kysyä sata kertaa "saako lahjoja jo avata" mahdollisimman surkeana ja ikkunassa käydä katsomassa, että joko joulupukki tulee.
 
3.Tärkein joulukirja?
Harry Potterit yhdistän vahvasti jouluun. Varsinaisesti joulukirjoja en keksi, sillä niitä en ole hirvittävästi lukenut. Philip Pullmanin kirjat myös yhdistän jouluun, vaikka eivät teemoiltaan siihen mitenkään liity.

4.Tärkein jouluelokuva?
Lumiukko tietysti on yksi. Toinen, jonka muistan lapsuudesta oli Joulupukki ja noitarumpu, josta pidin todella paljon. Myös Disneyn Saiturin joulu on jäänyt mieleen lapsuudesta.

5. Teetkö suursiivouksen ennen joulua?
Haluaisin ihan superpaljon tehdä, mutta en oikein tiedä, että miten aika ja jaksaminen riittää. Olen töissä kokopäiväisesti + sen lisäksi yksi tutkimuspuolen juttu kuumottelee aika pahasti eli tekeminen ei varmasti lopu iltaisin.

6.Mikä saa aikaan joulufiiliksen?
Minä yksinkertaisesti tykkään joulusta ja pääsen joulufiilikseen melko vaivattomasti. En tarvitse kotiin mitään erityistä sisustusta tai joulumusaakaan. Mutta kieltämättä tänä vuonna ripustetusta jouluvalosta tuli hyvä mieli!

7.Rakkaimmat joululaulut?
Joulumaata on tullut hoiloteltua koulun kuorossa ja muutenkin kouluissa, joten se on ainakin nostalgiasyistä tärkeä. Tiedän, että osa ei tykkää juuri siksi (ovat saaneet yliannostuksen :D). Sydämeeni joulun teen ja Varpunen jouluaamuna on myös tosi ihania.

8.Kotimaiset vai ulkomaalaiset joululaulut?
Kotimaiset voittavat, mutta pidän itseasiassa nykyään myös Michael Bublesta ja muista jenkkihoilotuksista enemmän kuin aiemmin. Aika kamalaa. Jenkkilaulut ovat vähän sellaista yli-iloista harmaata massaa, kun taas suomalaisilla lauluilla on enemmän sielua.

9. Suosikki joulukoristeesi?
Jouluvalot varmaan. Ehkä jotkut tontutkin voisivat olla hauskoja. Olen sellainen ihminen, jota ei kiinnosta sisustus yhtään arkisin eikä koskaan muulloinkaan, joten oikeastaan minulla ei ole mitään erityisiä suosikkeja enkä koristeita varsinaisesti kaipaa.

10.Millaista koristelua suosit?
Öööööö... Jonkun muun tekemää ihan millaista tahansa :D Kuten sanottua, omaa kotiamme ei sisusteta joulun mukaan, vaikka joulua rakastankin. Jos jaksaisin, niin olisin varmaan aivan kreisi joulusisustaja ja kaikkialla olisi jättimäisia joulupalloja ja valoja siellä täällä. Ehkä on ihan hyvä, että ollaan köyhiä ja minua ei kiinnosta :D

11.Paras joululahjasi?
Kaikki yllättävät, mutta kuitenkin tarpeelliset on kivoja. Pienenä odotin aina kirjajoululahjoja kaikista eniten, koska niistä sai heti tekemistä illaksi.
 
12. Tykkäätkö enemmän antaa vai saada lahjoja?
Varmaan antaa? Tai sitten saada :D En minä tiedä. Molemmat on hauskoja. Tykkään keksiä jotakin kivaa ja nähdä, että ilostuttaako se, mutta on se hauskaa myös saada lahjoja ja tuoda sitä kautta iloa antajalle.
 
13. Suosikki jouluruokasi?
Inhoan kinkkua ja suurinta osaa laatikoista ja rosollia ynnä muita jouluruokia. Sen sijaan tykkään kalaruuista ja mäti on aivan ehdoton suosikkini. Jouluna sitä syödään kaksin käsin! Myös savukala ja graavilohi ovat niiiin hyviä.

14. Entä herkku?
Fazermintit ja Fazerinat. Joulutortut myöskin, mutta ennen jouluaattoa ehdin kyllästää itseni niillä aika hyvin.
 
15. Pidätkö glögistä?
Pidän, mutta muki tai kaksi per joulukuu riittää.

16. Mitä teet yleensä joulupäivänä?
Luen, joskus vierailen sukulaisilla, röhnötän ja mitä näitä nyt on.

17. Pukeudutko hienoksi jouluna?
Minä tykkään pukeutua ja mikäs sen parempi syy kuin jouluaatto. Ihan parhaimpiini en laittaudu, mutta on se ihan kiva laittaa mekko päälle. Tosin, jos olemme minun perheeni kanssa, niin en yleensä jaksa vaivautua :D
 
18.Vietätkö sukujoulua?
Oman perheen kanssa ollaan yleensä keskenään jouluaatto. Poikkiksen sukulaisten kanssa on niin sanottu sukujoulu.
 
19. Onko sinulla joulukalenteria?
Kyllä, minulla on itse asiassa kolme joulukalenteria :D Isäni osti minulle suklaakalenterin ja arpakalenterin ja sitten poikkis väänsi omin pikkukätösin minulle seinälle joulukalenterin. Se itsetehty kalenteri on kyllä aivan paras, ensi vuonna uudestaan ;)

20. Lähetätkö joulukortteja?
En, mutta yhdelle ystävälle on pakko lähettää, koska hän niin sisukkaasti minulle sellaisen lähettää joka ikinen vuosi. Tänä vuonna ei varmaan sitten lähetä, kun minä saan vihdoin aikaiseksi lähettää :'D Senkin lähetin myöhässä (voi nolouksien nolous). Toivon, että joulukorttiperinne loppuu joskus, sillä a) se on piinaa minunlaiselle ihmiselle joka ei muista tällaisia asioita ja saa sitten hävetä moukkamaisuuttaan b) minulla on pieniä antipatioita postia kohtaan.
 
21. Mitä aiot leipoa jouluksi?
Juuri mietin, että ei kait minun vain ole pakko tehdä jotain jouluksi....  Jos piristyn, niin leivon mielelläni varmaan jonkun kakun omille porukoilleni. Se tuskin on erityisen jouluinen, sillä tykkään leipoa, mutta en erityisemmin tykkää mistään pipari/joululeivonnaisista joulutorttuja lukuun ottamatta. Poikkiksen sukulaisille en leivo mitään, koska sinne leipoo jo useampi ihminen.

22. Oletko jo aloittanut joulunvalmistelut?
No, henkisesti ainakin olen valmistautunut poikkiksen sukujouluun. Onneksi se vietetään lähellä omia vanhempiani, joten voin karata tarvittaessa. Tässä vaiheessa kaikki on muuten tietysti valmiina. Suklaata ostettu, lahjat paketoitu ja koti siinä siivossa, että tontut voi kurkkia.

23.  Käytkö ennen joulua joulutapahtumissa? 
En. Minä käyn töissä ja raadan erästä tutkimusjuttua illat. Staw Warsin kävin katsomassa, lasketaanko se? :D

24. Mitä toivot lahjaksi tänä vuonna? 
Olen toivonut kaikkea sellaista, jota me tarvitsemme kotiin ja ihan elämiseen (uusia patalappuja, paistinpannu...). Olen todella surkea heittämään tavaraa pois ja varsinkin lahjojen suhteen minusta tulee todella sentimentaalinen, joten todella toivon, etten saa mitään krääsää, sillä en pääse niistä koskaan eroon.

Ei muuta kuin ihanaa ja rauhallista joulua kaikille! :)

20. joulukuuta 2015

Rainbow Rowell: Carry On



Simon Snow opiskelee viimeistä vuotta Watfordin koulussa, joka on tarkoitettu velhoille. Hän on the chosen one, jonka tehtävänä on pelastaa taikamaailma taikaa syövältä Humdrum-hirviöltä. Tätä hirviötä vastaan Simon on taistellut koko kouluaikansa yhdessä ystävänsä Penelopen kanssa, joka on järkkymättä seisonut Simonin rinnalla. Tänä syksynä kaikki menee kuitenkin päin prinkkalaa, sillä Simonin huonetoveri Baz on kadoksissa ja epäilemättä juonimassa uutta keinoa murhata Simon (yrittänyt jo useampaan kertaan nimittäin). Simonin tyttöystävä Agatha taas jättää Simonin Bazin vuoksi. Samaan aikaan Simonin mentori välttelee häntä ja kaiken päälle Bazin äiti päättää tulla kummitelemaan juuri hänelle, jolloin Simonin tehtäväksi jää miettiä, mikä on oikein ja kuinka toimia mahdottomassa tilanteessa.

Carry On on jonkin sorttinen Harry Potter fanfiction, jonka hahmot ja maailma on otettu Rowellin kirjoittaman Fangirl-kirjan sisältämän mielikuvituskirjasarjan sisältä. Kuulostaa monimutkaiselta ja siltä kirjan idea alkunsa vähän tuntuikin. Lukija heitetään keskelle maailmaa, jota ei erityisemmin rakenneta ja lukijan tehtäväksi jääkin maailman kuvittelu ja faktojen hyväksyminen. Tarina alkaa siitä kohtaa, kun päähenkilö Simon aloittaa koulun viimeisen vuoden ja on käynyt jo useamman taistelun Humdrumia vastaan. Asetelma voi koitua kohtalokkaaksi niille lukijoille, jotka eivät pahemmin Harry Potterista välitä sekä niille, joita ärsyttää kirjan epämääräisyys maailman suhteen. Itse kuitenkin tykästyin kirjaan sen samaan aikaan ihastuttavan tutulta tuntuvan maailman, mutta muuten omaperäisten hahmojen ja juonen vuoksi.

Pidin erityisen paljon Carry Onin kirjoitustyylistä ja sen lukuisista hahmoista. Kirjoitustyyli oli sopivan kepeä ja piti otteessaan koko tarinan ajan. Useampi hahmo toimii kertojana ja heistä jokaisella oli oma persoona eikä kenenkään näkökulma ollut mielestäni tylsä. Hahmot ovat todella hauskoja ja naurahdin useampaan otteeseen lukemisen aikana ihan ääneen heidän jutuilleen. Ihmissuhteiden rakennus oli aivan priimaa Carry Onissa ja yksi sen vahvimmista puolista. Penelopen ja Simon ystävyyssuhde oli uskottava, ja vaikka se vähän muistutti Harryn ja Hermionen suhdetta, oli siinä myös paljon omia piirteitä. Agathan ja Simoninkin suhde oli kiinnostava lisä tarinaan, joskin Agathaa pidin ehkä kirjan heikompana henkilönä. Paras hahmo (evör) oli tietysti Baz, josta pidin itse asiassa enemmän kuin jopa Simonista. Jokaisella henkilöllä oli kuitenkin hienosti rakennettu oma persoonnallisuus ja ihanan erilaiset ajatusmaailmat.

Kokonaisuudessaan kirja viihdytti minua loistavasti. Se on hauskaa hulluttelua Harry Potterin idealla ja henkilökuvilla. Kihisin innosta romanssin suhteen ja hahmot hurmasivat minut täysin. Kirjan ongelmaksi jää se, että vaikka henkilöt ovat todella persoonallisia, niin maailmanrakennus oli tosissaan vähän sinne päin eli monia asioita jätettiin selittämättä ja se häiritsi minua pikkuriikisen verran. Lisäksi kirja alkaa hyvin hitaasti ja juoni on vähän hapuileva. 

Carry On onkin hyvin hahmovetoinen kirja ja viihtyäkseen sen parissa lukijan täytyy pitää hahmoista. Itse selvisin alusta hienoisella tylsistymisellä, mutta joillekin se voi olla ratkaiseva tekijä. Kirjan loppu ei myöskään kuulunut aivan omiin lemppareihini. Se oli toki omaperäinen, mutta jokin jäi kaihertamaan tunnelmassa ja epilogi oli melko pitkä. Olisin halunnut, että loppu olisi joko tallonut sydämeni enemmän palasiksi tai pakahduttanut minut niin pahasti onnesta, että leijuisin ilmassa täällä kotona. Nyt loppu oli vähän sellainen meh.

Neljä tähteä. Luulen, että olisin rakastanut tätä enemmän, jos olisin lukenut Rainbow Rowellia aiemmin, vaikka kirjan voi vallan hyvin lukea ilmankin.



P.s. Carry On on aika huono nimi tälle kirjalle. Ei kuulostaa yhtään taikuritarinalta tai eeppiseltä seikkailulta, vaan joltakin John Greenin kirjalta. Tuo kansikuvakin on itse asiassa todella huono...

P.p.s. Poikaystävä kyseli, että mitä luen ja voin sanoa, että tätä kirjaa voi kuvailla myös suurta huvitusta aiheuttaen. Ainakin, jos vastaa hyvin kirjaimellisesti.

17. joulukuuta 2015

Tämän vuoden kirjajoululahjat muille

Tästä postauksesta tulee melko lyhyt, sillä en ostele joululahjoja tänä vuonna kuin lähimmille perheenjäsenille. Niistäkin ihmisistä pikkuveljeni ja poikkiksen vanhemmat voi suoraan laskea pois kirjalahjalistalta (ja oikeastaan poikkiksen siskonkin, mutta tänä vuonna hänelle sattui löytymään kirja). Poikkiksen äiti itse asiassa lukee aika paljonkin, mutta hän tykkää ostella kirjansa itse.


Isälleni ostin Jo Nesbon Verta lumella osa 2, sillä hän toivoi sitä kysyttäessä. Isäni lukee erittäin paljon dekkareita, joten ihan hirvittävän vaikeaa hänelle ei olisi keksiä luettavaa muutenkaan, mutta kivempi ostaa odotettu ja toivottu kirjalahja.


Äidilleni päädyin ostamaan Sofi Oksasen Norman. Pallottelin tämän ja Finlandia-palkitun Oneironin välillä. Totesin, että Oneiron on ehkä turhan raskas teos äidilleni enkä viitsi piinata läheisiä sillä elleivät he itse halua. Toivon mukaan pääsen itsekin sitten tätä kautta lukemaan Norman :D


Poikaystäväni siskolle ostin Kinuskikissa leipoo -kirjan. Näitä Kinuskikissan kirjoja hän on toivonut jo useampaan kertaa lahjaksi ja kerrankin muistin ostaa. Poikaystävä ihmetteli, että onko näissä kirjoissa jotain mitä blogeissa ei ole ole ja onko kirja ollenkaan hyödyllinen, mutta uskoisin, että kauniit sivut ja ihka oikean kirjan selailu on toisinaan hauskaa vaihtelua nettiselailulle. Ja jokainen fiksu markkinoija laittaisi sinne jotain materiaalia, jota ei ole muualla saatavilla, mutta kuka näistä nyt tietää.


Poikaystävälle ostin Harry Lehtosen Valmis tuskaan ja kuolemaan - Legionaalaisen muistelmat, koska tämäkin oli varsin suora toive. Ei tule siis yllätyksenä poikaystävälle, joten hyvin voin laittaa tänne esille. Joku sotakirja, ei mitään hajua ja itseäni ei kiinnosta kyllä ollenkaan :D (Ehdotin muuten poikaystävälle, että hän voisi tehdä omista kirjoistaan joskus vierailevia arvosteluja, mutta ei kuulemma osaa. Jatkan suostuttelua...)


Poikaystävän pikkuisille serkuille haluaisin ostaa vielä jonkun ihanan Astrid Lindgrenin kirjan. En vain ole varma, että riittääkö rahat :D Eemeliä kuulemma ovat jo lukeneet (oli minun ensisijainen valintani), joten haluaisin ostaa ehkä Peppi Pitkätossua tai Ronja Ryövärintyttären.

Itselleni olen ehtinyt ostaa itse asiassa jo kaksi kirjaa joululahjaksi, jotka aion lukea vasta sitten joulun jälkeen. Niitä esittelen sitten tarkemmin muiden joululahjakirjojen ohella. Ostin ne vähän niin kuin vahingossa innostuttuani ja nyt on vähän morkkis, kun rahat tuli käytettyä itseen... No, aina ei voi onnistua.

Mitäs muut ovat ostelleet joululahjakirjoiksi?

P.s. Olin katsomassa tänään Star Warsin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

15. joulukuuta 2015

Sarah J. Maas: Heir of Fire (Throne of Glass #3)


Celaena on päässyt Wendlyniin ja on matkalla tätinsä, Maeven luokse, jotta saisi vastauksia siihen, miten voisi nurjertaa Adarlanin kuninkaan kammottavat voimat. Henkisesti Celaena on palasissa, sydän särkyneenä ja aivan pihalla siitä, kuka hän on ja mitä varten hän itse taistelee. Hänellä on jäljellä enää lupaus Nehemialle siitä, että hän vapauttaa tämän kansan orjuudesta. Wendlynissä hän joutuu kohtaamaan totuuden menneisyydestään ja voimistaan Rowan-nimisen keijun kouliessa hänestä Maeven hoviin kelpaavaa vierailijaa. Samaan aikaan Adarlanin kuninkaan hovissa Dorian ja Chaol valitsevat puoliaan ja kuningas kasvattaa hirvittävää armeijaansa.

Heir of Fire oli minun mielestäni ihan ok -kirja, mutta myöskin hyvin selkeä välikirja sarjassa. Tarinassa keskityttiin syventämään henkilöitä, mutta itse juoni ei liikkunut kokonaisuuden kannalta ihan hirvittävästi eteenpäin. Etenkin Celaena on hyvin eri tyyppinen tässä kirjassa verrattuna aiempiin. Hän on jopa masennuksen/toivottomuuden oloisessa tilassa, jota kuvailtiin mielestäni todella hyvin ja joka sai minut pitämään Celaenasta hahmona huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Hän sai ihan erilaista syvyyttä, kun hänen historiaansa avattiin tarkemmin ja hänen päivänsä eivät kuluneet mekkoja valitessa. Lisäksi Celaena oli tässä kaikista uskottavin salamurhaajana. Pieni itseäni häirinnyt juttu oli kuitenkin tietynlainen Celaena-paasaus/ylistys, jota Maas näytti harrastavan Heir of Firessä, ja joka toimi yksittäisinä kohtauksina hyvin, mutta voi muuttua pidemmän päälle sarjassa raskaaksi.

Kirjassa esitellään myös useita uusia hahmoja, mikä toi mukavaa piristystä ja vähän uutta verta. Itse pidin erityisesti Rowanista, Celaenan kylmän laskelmoivasta "tutorista", joka opettaa häntä käyttämään voimiaan. Rowan ja Celaena eivät tule toimeen erityisemmin, ja se teki kirjasta mielenkiintoisemman, vaikka tarina muuten vähän laahasikin. Tiedän, että osa lukijoista ei ole välittänyt Rowanista erityisemmin. Hän on vähän sellainen tietyllä tapaa ärsyttävän ilmiselvä hahmo, mutta minun mielestäni hän on tähän mennessä kiinnostavin mieshahmo sarjassa. (Mutta se nyt ei ihan hirvittävästi kerro.)

Kirjan suurin ongelma onkin sen tylsyys ja tappavan hidas tahti. Välillä kirja oli todella tylsää luettavaa ja itse päädyin skippailemaan muutamia kappaleita ja useampia sivuja surutta. Kirjan tahditus oli yksinkertaisesti pielessä. Sinänsä Celaenan tarinan hitaus ei haitannut minua ja itse asiassa pidin hahmon huolellisesta kasvatuksesta, mutta kirjassa oli tarinaa kerrottuna useamman muun henkilön silmin, joista yksikään ei kiinnostanut minua samalla tavalla kuin Celaena. Aina, kun olin ihan täpinöissäni, kappale loppui ja näkökulma vaihtui johonkin tylsempään.

Dorian oli ennen yksi lempihahmoissani ja minulla oli melko suuret odotukset hänen jatkolleen Crown of Midnightin jälkeen, mutta Heir of Firessä hänellä oli todella kuiva romanssi ja tasan nolla prosenttia hänen taikavoimien tutkimista. Tylsää. Chaolilla oli hitusen kiinnostavampi juonikuvio, mutta voi kiesus, että se liikkui hitaasti eteenpäin. Niin hitaasti, ettei minua oikeastaan kiinnostanut, mitä siellä päässä tapahtui. Sen lisäksi kirjassa on vielä yksi suurempi kertojaääni, noita nimeltään Manon. Manonin näkökulma oli oikeastaan todella kiva, mutta vasta sitten, kun pakotin itseni kiinnostumaan hänestä ja lukemaan hänen kappaleensa. Mutta ei niillä kappaleilla pointtia tuntunut olevan, kunhan vain läntättiin uusi hahmo joukkoon, joka luultavasti jossain vaiheessa sekoittuu tarinaan syvemmin.

Maasin vahvuus on ehdottomasti hyvin monipuolinen ja mutkikas maailma sekä onnistunut maailmanrakennus. Lisäksi hahmot ovat kaikki melko monimutkaisia ja jokaisella oli oma selkeä äänensä ja ajatusmaailma. Kirjan hienous meinaa kaatua vain liialliseen monimutkaisuuteen, ylettömään määrään hahmoja ja kliseisiin. Pitkät inspiraatiopuheet ja hahmojen kehuskelut kun uhkaavat mennä jo vähän melodramaattisuuden puolelle. Mutta juoni oli kirjassa kuitenkin lopulta suht onnistunut.

Kolme tähteä.


13. joulukuuta 2015

Eija Lappalainen ja Anne Leinonen: Hiekkasotilaat (Routasisarukset #2)



Hiekkasotilaat on jatko-osa Routasisarukset-kirjalle ja siinä Taivaan ja Metsän välinen konflikti on edennyt avoimeksi sodankäynniksi. Sarim on päätynyt Raunioille Kääpijöiden petettyä hänet. Siellä hän yrittää selviytyä vaativasta elämästä ja löytääkin yllättäviä tuttuja joukosta, jotka auttavat häntä alkuun. Raunioille ilmestyy myös Taivas rekrytoimaan sotajoukkioita, joihin liittymistä Sarin yrittää vältellä. Lopulta Sarim kuitenkin joutuu liittymään Taivaan puolelle, ja sinne myös Utun tapaama Huria värväytyy. Samaan aikaan Utu matkustaa itään tutkimaan maailmaa ja yrittää oppia lisää omista kyvyistään ja juuristaan. Pian Utunkin on kuitenkin palattava seuraamaan Taivaan ja Metsän välistä selkkausta, jossa ei näytä olevan kuin häviäjiä.

Hiekkasotilaat jäi vähän vaisuksi kakkososaksi. Trilogia ei edennyt riittävästi ja kirjan lukeminen luisui selailun puolelle tappavan hitaan tahdin vuoksi. Hiekkasotilaiden tarinassa ei ole hirvittävästi muuta sisältöä kuin Taivaan ja Metsän välinen selkkaus, joten 400 sivua tuntui liialliselta määrältä sille. Lisäksi tarinassa oli useampi kertoja, joten tahti oli hyvin hidas kerronnan poukkoilessa paikasta toiseen ja kierrättäessä samoja tapahtumia eri henkilöiden silmin.

Maailmanrakennus on tämän koko sarjan suurin vahvuus, maailma on todella pitkälle mietitty ja kiinnostava. Mutta monimutkaisella maailmalla ei pitkälle pötkitä, jos henkilöt ovat puisia ja persoonattomia. Hiekkasotilaiden useista kertojista ainoastaan Huria jaksoi kiinnostaa ja hänkin rajallisesti. Muuten minulla ei herännyt minkäänlaisia empatian tunteita henkilöitä kohtaan. Itse jäin kaipaamaan erityisesti Marrasta kertojana ja hänen monimutkaisuuttaan hahmona. Utu taas lähinnä ärsytti, kaikki pojat rakastuivat häneen syystä X ja muutenkin hän oli melkoinen speshööl snowflake, joka kiukutteli kaiket ajat.

Kaiken kaikkiaan olen vähän hämilläni. Routasisaruksilla tuntui olevan useita asioita, joiden puolesta se puhui, mutta Hiekkasotilaat jäi hengettömäksi ja päämäärättömäksi verrattuna siihen. Minne oli kadonnut kaikki pohdinta syntymisen rajoittamisesta ja maailmaan oikeellisuudesta? Tarina keskittyi lähinnä poikien unelmointiin Utusta ja sotaan, joka ei jaksanut kiinnostaa, vaikka kirja kovasti yrittikin saada minut innostumaan siitä.

En sitten tiedä, että vaikuttiko kaksi kirjoittajaa siihen, että hahmot jäivät niin etäisiksi ja juoni hajosi niin kasaan tässä. Kirja kaipasi ehdottomasti enemmän vauhtia ja jonkun pointin. Ei kakkososa sarjassa voi olla pelkkää petausta kolmatta osaa varten. Kiviäkään ei kiinnosta hieno maailmanrakennus, jos kirjalla ei ole mitään pointtia ja henkilöt ovat tylsiä. Kaksi tähteä.

10. joulukuuta 2015

Julie Kagawa: The Iron King (The Iron Fey #1)

The Iron King oli random-valinta eräänä iltana, kun selailin e-kirjastossa luettavaa ja tämä sattui olemaan vapaana. Julie Kagawalta on oikeastaan enemmän kiinnostanut Blood of Eden -sarja (vampyyridystopia), mutta e-kirjastossa sitä ei valitettavasti ole ja tällä hetkellä olen niin köyhä, etten raaski sitä ostaa.

Puhun muuten keijuista aina näiden kirjojen kohdalla, joissa englanniksi käytetään sanaa fae, faery jne. Suomeksi parempi sanaa merkityksellisesti varmaan olisi haltija, mutta itse olen jotenkin juurtunut tuohon keijuun. Joten koittakaa kestää.


Meghan Chase ei ole oikein koskaan sopeutunut joukkoon ja on ollut koulussakin hylkiö. Hänen isänsä katosi, kun Meghan oli 6-vuotias ja sen jälkeen jokin on tuntunut aina olevan vähän hassusti. Kun Meghan huomaa jonkun stalkkaavan häntä ja hänen paras ystävänsä tulee ihmeellisen suojelevaiseksi sen vuoksi, huomaa Meghan, että kaikki ei ole aivan sitä miltä näyttää. Meghanille selviää, että hänen biologinen isä onkin keiju, ja Meghan joutuu keskelle vaarallista sotaa. Silloin Meghanin täytyy päättää, kuinka pitkälle hän on valmis menemään rakkaidensa tähden.

Kun aloitin kirjan lukemisen, mietin hetken aikaa, että mitä sitä taas tuli lainattua. Kirja vaikutti alkuun melko yksinkertaiselta ja päähenkilö kauniisti sanottuna vähän hitaalla käyvältä. Pelkäsin, että minkäänlaista toimintaa ei olisi tiedossa ja juoni olisi hyvin olematon kyhäelmä. Ensimmäiset noin 100 sivua kului silmiä pyöritellessä ja pohtiessa, että voisinko keskeyttää lukemisen. Mutta sitten kirja muuttuikin kiinnostavammaksi, tarina sai vähän moniulotteisuutta ja päähenkilön kohdalla ilahduin muutamaan otteeseen, kun hän olikin ihan fiksu ja kykeneväinen nuori tyttö.

Keijumaailma The Iron Fey-sarjassa eroaa hieman muista tähän mennessä lukemistani keijumaailmoista. Keijujen olemassaoloon vaikuttaa vahvasti muun muassa ihmisten usko heihin ja moderni maailma on vahvasti osana tarinaa. Keijut ovat kuolemattomia olentoja, jotka eivät välitä pätkänkään vertaa ihmisten olemassa olosta, vaan elävät omassa maailmassaan Neverneverissä. Inspiraatiota on haettu myös Shakespearen aikaisista keijunäkemyksistä, esimerkiksi kesäpuolen kuninkaana häärii Oberon ja kuningattarena Titania. Maailma on ehkä jonkin verran lapsellisempi kuin yleensä lukemissani keijukirjoissa, mutta maailmanrakennus sinäsä ihan ok. Aika monta asiaa keijujen suhteen jätettiin auki ja selittämättä (esimerkiksi miten heidän taika tarkalleen toimii ja keillä sitä on ja minkä verran jne), mutta toisaalta se ei häirinnyt tarinaa seuratessa.

Itse pidän keijuihin liittyen vähän erilaisesta suhtautumisesta, vierastan tätä modernimaailma kohtaa keijumaailman ajatusta ja kallistun enemmän kunnon fantasian puolelle näissä keijuasioissa. Vaikka maailma ei niin hirvittävästi kiehtonut, pidin sen luomasta pohjasta juonelle. Maailma oli riittävän mutkikas ja jätti sarjan seuraavillekin osille riittävästi varaa kehittyä moniin eri suuntiin. Juoni oli tässä ensimmäisessäkin osassa hyvin vetävä, kunhan se pääsi alkuunsa. Kirjassa seikkailtiin monessa eri paikassa ja päähenkilö joutui moneen pinteeseen, joten jännitys pysyi hyvin yllä jatkuvasti. Mutta alussa tosiaan kesti ennen kuin tarina pääsi kunnolla käyntiin.

Kirjan ongelmat kumpuavatkin päähenkilöistä ja tyypillisistä YA-kliseistä heihin liittyen. Sinänsä YA-hahmoiksi kaikki olivat varsin keskitasoa. Yksi aivan huippuhahmo oli keijumaailman puhuva kissa, Grimalkin. Toinen hauska hahmo on Puck, jota tosin aloin arvostaa enemmän vasta luettuani sarjan myöhemmät osat. Mutta jos jokin minua ärsyttää, niin se on se, että naispäähenkilö tarvisee miehiä avukseen jatkuvasti ja käy tosiaan hitaalla. Meghan kuitenkin yllättää lukijan pariinkin kertaan kirjassa olemalla fiksumpi ja vahvempi kuin minkä kuvan hänestä saa.

Pojat kirjassa olivat minun mielestäni paremmin kirjoitettuja kuin Meghan. Kuten jo sanoin, pidin erityisesti Puckista ja vähän vähemmän sitten Ashista, joka oli sellainen tyypillinen synkkä ja ailahteleva poika. Ongelmani oli enemmänkin heidän kanssaan se, että Meghanin romanssi tutnui pakotetulta ja kolmiodraama teennäiseltä. Tuli erittäin kovat Twilight-fibat eli jos tykkäät Twilightista ja sen kaltaisista romansseista, tässä saattaisi olla sinun juttusi.

Eli ihan ok juoni, hauska maailma ja hahmoissa kehittämisen varaa. Seuraava osa jäi kuitenkin kiinnostamaan. Kolme tähteä.

8. joulukuuta 2015

Philip Reeve: Kävelevät koneet (The Hungry City Chronicles #1)


Tom asuu tulevaisuuden Lontoossa, joka liikkuu moottorien avulla ympäri maailmaa syöden pienempiä kaupunkeja ravinnokseen. Eletään kaupunkidarwinismin aikaa, vahvimmat kaupungit syövät heikompiaan ja selviävät. Ongelma on, että kohta ole jäljellä enää kuin vahvoja kaupunkeja ja liikkumista vastustavat ihmiset piilossa vuorten takana. Vaikka kaupungit vilistävät pitkin maita ja mantuja, tekniikka on kokenut taantumuksen kaupunkidarwinismin aikoina. Vanhasta teknologiasta on tullut arvokasta arkeologista tavaraa, jota kukaan ei enää osaa käyttää. Tom työskentelee Lontoon museossa kuuraten näitä arkeologisia löytöjä parhaansa mukaan, kunnes eräänä päivänä hänen suuri idolinsa työntää hänet Lontoon jätekuiluun yhdessä Hester-nimisen tytön kanssa, jonka naamalla kulkee hurja arpi. Tomin ei auta kuin roikkua Hesterin perässä kaupunkien tallomassa ulkomaailmassa ja yhdessä he eksyvät hurjaan seikkailuun, jonka varrella Tom joutuu kohtaamaan käsityksensä maailmasta.

Sanoisin, että Kävelevät koneet on ihan kiva kirja kokonaisuudessaan. Siinä on todella hauska maailma, joka oli selvästi loppuun asti mietitty ja kannatteli tarinaa hienosti. Maailmanrakennus oli kaikin puolin moitteetonta ja sopivan kevyesti tapahtuvaa. Maisemia oli helppo kuvitella pään sisällä ja ihmisten maailmankatsomukseenkin pääsi erinomaisesti kiinni ilman, että lukeminen tuntui raskaalta. Kaupunkidarwinismi ja ylipäätään kaupunkien liikkuminen ympäri ämpäri oli selitetty niin hyvin, että se tuntui ihan järkeenkäyvältä tulevaisuudelta kaikessa höpsöydessään.

Lukija pääsee mukaan vauhdikkaaseen dystopiaseikkailuun, jonka tahti on melko tasainen. Loppu ihan yllätti minut kaikilla tapahtumillaan ja raakuudellaan. Tapahtumia seuraataan sekä Tomin että Katherine-nimisen tytön näkökulmasta, joista Tomin tarina oli mielestäni kiinnostavampi ja arvaamattomampi tapahtumiltaan. Katherinen näkökulma valottaa kaupungin sisäistä hierarkiaa enemmän ja Tomin taas dystopiamaailmaa kokonaisuudessaan. Henkilöhahmot ovat kuitenkin tämän kirjan heikompi puoli ja niistä huomaa, miksi tämä löytyi lastenhyllystä kirjastossa. Hahmot ovat melko mustavalkoisia ja heidän tunteidensa kuvailu riittävän yksinkertaista, mutta vähän puista aikuislukijalle.

Kävelevät koneet edustaa siis steampunkia ja oli varsin piristävä kaiken perusdystopian joukossa. Itse kuitenkin tykkään vähän enemmän cyberpunkista ja futurisesta scifistä enkä ihan niin täpinöihin tullut teknologisesti laahaavasta maailmasta. 

Itse jäin pohtimaan sitä, että lapsille tarkoitetuksi kirjaksi tässä on aika vaativiakin konsepteja käsittää, kuten esimerkiksi tuo kaupunkidarwinismi. Asiat aukesivat kuitenkin riittävän yksinkertaisesti, joten uskoisin lastenkin pysyvän kelkassa. Tosin kirjan loppua pidin todella hurjana lastenkirjaksi, mutta toisaalta, enhän minä lapsista mitään ymmärrä :D

Kolme tähteä.



6. joulukuuta 2015

Älyttömät joululahjat -haaste

Oikein kivaa itsenäisyyspäivää kaikille :) Meillä on kalkkuna uunissa ja riisipuurot syöty, joten ihan kivasti menee. Eilen sain ripustettua ikkunaan jouluvalonkin, vaikka poikaystävä on sitä rankasti vastustanut :D En voi ymmärtää, miten joku ihminen ei tykkää jouluvaloista.. No, mennäänpä aiheeseen.

Ensinäkin kiitos haasteen saamisesta menee Katinkan kirjasto -blogin Katinkalle :) Ideana on listata 3-5 älytöntä joululahjatoivetta, jotka eivät olet nyt eivätkä ehkä koskaan toteutettavissa. Lisäksi minun tulisi haastaa kolme muuta blogia mukaan.


1. Ensimmäinen toiveeni on lomakämppä alpeilta ja jenkeistä minulle ja poikkikselle. Ihan kohtuullinen pyyntö minun mielestäni. Vitsaillaan aina, että kun ollaan rikkaita, niin ostetaan mökki alpeilta meille. Molemmat lasketellaan/lautaillaan talvisin ja kesäisin voitaisiin harrastaa vaellusta ja pyöräilyä siellä. Jenkeissä taas kävisimme aina shoppailemassa ja nauttimassa paremmista säistä.

2. Toinen toiveeni on, että saisin kirjoitettua kokonaisen tarinan alusta loppuun, johon olisin edes jollain tasolla tyytyväinen. Kaikenlaista on tullut aloitettua ja jätettyä kesken, kun inspis sitten aina iskee yhtäkkiä ja loppuu jossakin vaiheessa. Välillä olen kirjoittanut monia kymmeniä sivuja (A4), kun sitten haluaisinkin muuttaa tarinan rakennetta radikaalisti ja kyllästyn.

3. Kolmas toiveeni on toinen koira meille + rahaa sen ylläpitoon muutamaksi vuodeksi :D Meillä on siis yksi koira taloudessa ja se kaipaisi kovasti itselleen kamua, mutta ei ole oikein ollut taloudellisesti mahdollisuutta ottaa toista ja aikakin on vähän kortilla.


4. Neljäs toiveeni on se, että joku voisi minun puolestani suorittaa kouluhommia siten, että oppi jotenkin päätyisi päähäni, mutta minulle jäisi enemmän aikaa omille jutuille. Todella helppoa :D Tämä syksy on ollut todella raskas (melkein yhtä raskas kuin viime kevät) ja loka-marraskuussa burn outikaan ei kuulostanut kovinkaan kaukaiselta idealta. Kaipa se on niin, että tästä eteenpäin elämä on yhtä pää kolmantena jalkana juoksemista ja siihen täytyy vain totutella.

5. Viides toiveeni on, että saisin muutaman ekstravuoden parikymppisenä. Kolmikymppisyys kuulostaa niin paljon raskaammalta ajalta. Silloin pitäisi jotenkin kursia elämä kasaan ja oikeasti ottaa vastuuta itsestään. Silloin opiskeluni ovat myös takana päin (erikoistumista en laske) ellen tietysti väittele tohtoriksi, mutta se ei tietenkään tule ole samanlaista kuin tämä nykyinen opiskelu. Toisaalta on kivaa päästä sellaiseen seesteiseen elämänvaiheeseen, mutta muutama ekstravälivuosi ennen oravanpyörää olisi mukava.

Ja edelleen älyttömiä joululahjoja haastan miettimään Kirjaneidon tornihuoneen Kirjaneidon, Yöpöydän kirjat -blogin Niina T.:n ja Kirjamaailman Jaanan.

3. joulukuuta 2015

Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2 -elokuva + Jennifer Lawrence Book Tag

Heippa! Kävin viime viikonloppuna katselemassa Mockingjay Part 2:n elokuvissa hirveän kouluhässäkän keskellä. Tässä postauksessa nyt pieni mielipide leffasta sekä teemaan liittyen Jennifer Lawrence Book Tag, jonka olen kopioinut booktubettajilta.


Matkijanärhi, osa 2 päättää Nälkäpeli-sarjan loppurytinöillä. Katniss Everdeen on tahtomattamaan kapinan johtaja ja joutuu kohtaamaan sen vaikutukset hänen läheisiinsä sekä ristiriidat hänen omien arvojen sekä sotimisen raakuuden välillä. Lisäksi kapinan johtajan asemaan kuuluu pelkkä nukkena möllöttely ja turvassa pysyttely, kun muut uhraavat henkensä asian puolesta. Katniss ole valmis pysymään kiltisti piilossa ja tekemään niin kuin käsketään, mutta saa huomata, että hänellä ei todellisuudessa ole juurikaan sanavaltaa.

Kokonaisuudessaan elokuva oli ihan ok-tasoa minun mielestäni. Se oli hyvin uskollinen kirjalle ja sinänsä hyvin tehty, mutta melko hidastahtinen ja yllätyksetön, jos nyt niin voi sanoa. Matkijanärhi on trilogiasta "inhokkikirjani" ja varsinkin loppua pidin todella kökkönä aikoinaan. Elokuvaversioon ei oltu muutettu juuri mitään juonellisesti ja se vähän ärsytti minua. Etenkin toimintaa olisin halunnut nähdä enemmän, esimerkiksi kapinallisten sotimista Capitolia vastaan erillään Katnissista. Myös ihmisten traagisista kohtaloista olisi voinut vähän karsia ja korostaa muutaman tärkeämmän ihmisen tapahtumia enemmän. Toki Katnissin kipuilua käynnistämänsä kapinan ja omien tunteidensa välillä oltiin kuvattu todella hienosti, jopa paremmin kuin kirjassa.

Näyttelijät olivat tutusti erinomaista tasoa, mutta henkilöiden seuraaminen voi olla vähän haastavaa, jos kirjoja ei ole lukenut, sillä henkilöitä ei juurikaan esitellä. Oletus on, että katsoja tietää vähintäänkin tärkeimmät henkilöt ja heidän taustansa. Suurin ongelma kuitenkin on tahditus, joka ei toimi laisinkaan. Kun alle 400 sivuisesta kirjasta tehdään kaksi elokuvaa, voi ilman suurempia laskutoimituksia päätellä, että juttua ei vain riitä ellei sitä jollakin tapaa lisätä.

Mutta sinänsä kirjalleen uskollinen elokuvaversio, jonka kaikki tekijät ovat selvästi omistautuneet elokuvan tekemiselle. Kolme ja puoli tähteä, koska olen vähän sentimentaalinen Nälkäpelien suhteen, mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin esimerkiksi vähän aikaa sitten näkemäni Straight Outta Compton oli huomattavasti viihdyttävämpi.



Ja sitten siihen book tagiin:

1. Swearing Off Social Media - Valitse kirja, jota ei suostu lukemaan:
No, en ainakaan aio lukea enää Cassandra Claren The Infernal Devices -sarjaa kirjankaan vertaa. The Mortal Instrumentsista valitettavasti omistan kaikki kuusi osaa, kolme luettu ja kolme edessä, joten pakotan itseni ehkä lukemaan ne joskus.

2. The Oscar Trip - Kirja/kirjasarja, joka ei innostanut sinua/jota et jaksanutkaan lukea loppuun:
Olen aika hyvä sinnittelemään ja lukemaan loppuun kaiken maailman roskan, mutta joitakin keskenjääneitä on myös joukossa. Patrick Nessin Knife of Never Letting Go on yksi sellainen vähän hassu keskenjäänyt. Ei mitään intressiä lukea sarjaa, vaikka eka osa olikin ihan ok.

3. The Viral Photobomb (TSwift at the Golden Globes) - Kirja, jonka tulevaa suosiota et olisi arvannut:
Ennen tätä blogivaihetta en lukenut useampaan vuoteen ja nyt laahaan vähän perässä aallon harjasta eli minulla ei ole kovinkaan hyviä valintoja tähän. Välillä kyllä ihmettelen suomennettavaksi päätyviä YA-kirjoja. Esimerkiksi Mystic City -sarja ei ole mielestäni mitenkään ihmeellinen ja se on silti jostakin syystä päätetty suomentaa loppuun asti. Muutamat todella hyvät sarjat sitten taas jäävät suomentelematta tai suomentaminen pysähtyy trilogian toisen osan kohdalle.

4. Work With David O. Russel - Hahmo, joka on vähän häiriintynyt/ei toimi aina ihan järkevästi, mutta et voi olla rakastamatta:
Sarah J. Maasin A Court of Thorns and Roses -kirjassa on ehkä viimeisen sadan sivun verran mukana hahmo nimeltään Rhysand, joka oli kyllä kerrassaan hurmaava kaikessa mielipuolisuudessaan. Hän käyttäytyi jopa törkeästi päähenkilöä kohtaan eikä häntä voi pitää missään mielessä järkevänä, mutta minä pidin hänestä silti. Mutta valitettavasti häntä ehti nähdä hyvin pienen hetken, joten mahdollisuudet siihen, että hänkin on kunnon poika on suuret. Se jos mikä on tylsää.

5. Mystique - Pahis, joka luulee tekevänsä oikein:
Hyvin kirjoitettu pahis on aina sellainen, että hänellä on motiivi ja häntäkin pystyy sympatiseeraamaan tai edes ymmärtämään. Yksi esimerkki tällaisesta pahiksesta on Darkling Leigh Bardugon Grisha-trilogiasta. Trilogia ei muuten ole yltänyt suosikkeihini (tai edes sellaisiin kirjoihin, joiden lukemista voisin suositella :D), mutta Darkling on kyllä yksi parhaimmista pahiksista.

6. Bradley Cooper - Kirjailija, jonka luokse palaat kerta toisensa jälkeen:
Vaikea keksiä, kun tykkään lukea aina uusilta tyypeiltä kirjallisuutta. Colleen Hoover, joka kirjoittaa New Adult hömppää, on yksi sellainen, jonka kaikki kirjat tuntuvat menevän.

7. Spoiled For Homeland - Juoni, joka spoilattiin sinulta:
Olen sanonut jo useamman kerran tämän saman, mutta itse spoilaan itseltäni lähes kaiken :D Joskus se käy vahingossakin. Muun muassa Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisarukset -sarjan spoilasin vähän vahingossa lukemalla Goodreadsissa arvosteluita seuraavista osista... :D 

8. Everyones Obsession With Being JLaws Bestfriend - Hahmo, josta tulisi paras parasystävä evör:
Aika monet kirjojen päähenkilöistä on sellaisia itsenäisiä susia, jotka eivät kaipaile juuri muita elämäänsä, että en tiedä kuka heistä olisi oikeasti hyvä kaveri. Itse asiassa monet sellaiset piirteet, joita arvostan kirjan päähenkilöissä, saa minut kavahtamaan reaalimaailmassa :D Sarah J. Maasin Throne of Glass -sarjan päähenkilö Celaena ainakin on todella lojaali ystävilleen ja aina laittaa muut edelleen. Lisäksi hänen kanssaan olisi varmasti hauskaa.

9. The Hunger Games - Lemppari "high profile"/suuremman suosion saanut sarja:
Hmmmm, mikä lasketaan High Profileksi? Harry Potterit on varmaan sellainen ilmiselvä vastaus. Jos True Blood -kirjat ja -TV-sarja lasketaan, niin niistä pidin myöskin.

10. Everyhting jlaw has ever said - Lemppari sarkastinen/huumorintajuinen hahmo:
Eliza Crewen Soul Eater -sarjan päähenkilö Meda oli kyllä melkoinen mustan huumorin ystävä ja nauratti minua useaan otteeseen. Sarja on melko tuntematon eikä nyt varsinaisesti niin erityisen ihmeellinen, mutta hahmot olivat siinä todella hyvät ja heillä oli hauskat vuorovaikutukset keskenään.

Siinäpä se. Mitäs muut tykkäsivät leffasta? Jos olette menossa katselemaan leffaa ja aiotte kirjoittaa siitä jotain, niin vastailkaa samalla tähän book tagiin :D Tai miksei muutenkin :P

1. joulukuuta 2015

Sarah J. Maas: Crown of Midnight (Throne of Glass #2)

Crown of Midnight on toinen osa sarjasta, joten tämä teksti voi spoilata ykkösosaa.


Celaena Sardothien tunnetaan paremmin nimellä Adarlanin salamurhaaja ja nyt hän työskentelee Adarlanin kuninkaan nimissä. Hänellä on sopimus, että jos hän tekee töitä kuninkaalle neljän vuoden ajan mukisematta, ansaitsee Celaena vapautensa sillä. Mutta Celaena on hyvin kaukana siitä, että häntä voisi kutsua kuninkaan liittolaiseksi tai edes hyväksi työntekijäksi. Samaan aikaan hänen kaikki ihmissuhteet hautauvat salaisuuksien alle eikä kukaan tunnu ymmärtävän todellista Celaenaa. Epäluottamus hänen ja kaikkien hänen läheistensä välillä kasvaa ja lopulta johtaa peruuttamattomiin asioihin. Silloin Celaenan on päätettävä kenen puolesta on valmis taistelemaan.

Crown of Midnight oli ehdottomasti parempi kuin ykkösosa kaikin puolin ja vei tarinaa hyvin eteenpäin kokonaisuudessaan. Olin lukenut useampia positiivisia arvosteluja ja odotin rakastuvani sarjaan päätä pahkaa, mutta ihan niin ei päässyt käymään. Maasin kirjoitustavassa on kuitenkin jotakin kiehtovaa ja tainomaista, joka pitää otteessaan. Crown of Midnightin ensimmäinen puolisko oli nimittäin mielestäni hidas ja vaikka sen huomasi, olin silti ihmeellisen innostunut tarinasta. Maailmanrakennus on kuitenkin näissä tähän mennessä lukemissani kirjoissa ollut vähän hämäräperäistä ja se vaivasi nyt enemmän tämän kuin edellisen osan kohdalla. Edelleen monia asioita esimerkiksi taikaan liittyen jätettiin selittämättä ja juonellisesti olisin toivonut lisää paljastuksia siitä pahuudesta, joka linnassa vaanii. 

Juoni on huomattavasti parempi kuin ykkösosassa, mutta ihan tajunnanräjäyttäväksi en sitä kutsuisi. Minun mielestäni muutamat juonikuviot olivat ihan ilmiselviä jo melkeinpä ykkösosankin perusteella, joten kirjan loppu ei päässyt yllättämään minua erityisemmin. Lisäksi kirjan alkupuolisko oli selkeästi hitaampi ja uskaltaisin ehkä jopa sanoa, että tylsä. Loppupuolisko taas sisälsi hyvin paljon erinomaisia toimintakohtauksia, jotka saivat innostukseni kirjaa kohtaan palaamaan ja unohtamaan puisemman alun.

Pidin myös Celaenasta enemmän hahmona. Edelleen minulla oli ajoittain vaikeuksia uskoa, että hän oli Adarlan's Assassin, sillä hän olisi saanut olla vähän enemmän rikki ja mielipuolinen. Celaena oli kuitenkin todella paljon pahiksempi ja terävämpi tyyppi tässä kuin Throne of Glassissa, mistä paljon pisteitä, mutta edelleen vähän nössö salamurhaajaksi. Tykkään myös siitä, että Maas kirjoittaa näihin kirjoihin naisten välisiä ystävyyssuhteita ja osaa antaa niillekin arvoa.

Pojat ovat myös iso osa tätä kirjaa ja tässä sarjassa mitä ilmeisimmin pelataan aika paljon kolmiodraamalla, mikä tietysti on vähän kiistanalaista. Toiset tykkää ja toiset ei. Itse pidin romanssijuonesta, etenkin tässä Crown of Midnightissa, jossa Maas leikittelee lukijoiden tunteilla aika paljonkin. Olin ennen tämän lukemista sitä mieltä, että Chaol on todella tylsä tyyppi, mutta Maas kyllä kieltämättä teki hänestä tässä osassa hyvin mielenkiintoisen. Silti edelleen shippaan Doriania täysiä ja hänellä oli kiva oma sivujuoni tässä kirjassa. Sydämeni vähän itkee verta, kun toisaalta minulla on pieni kutina, että Celaena ja Dorian eivät tule olemaan yhdessä enää koskaan.

Hyvin viihdyttävä YA-fantasia kevyellä otteella ja ihmissuhdedraamalla hyöstettynä, mutta edelleen jäin odottamaan sitä jotakin, joka saisi minut fanittamaan tätä ihan täysiä. Mikään hahmoista ei ihastuttanut minua kunnolla ja toisaalta tarinalta odotan edelleen enemmän. Neljä tähteä.


29. marraskuuta 2015

Eija Lappalainen, Anne Leinonen: Routasisarukset (Routasisarukset #1)


Kirja sijoittuu 2300-luvun maailmaan, jossa ihmiskunta on lähes tuhonnut itsensä. Merellä lilluu jättimäisiä jätelauttoja, kalat ovat kuolleet ja bioaseet ovat saastuttaneet suuria maa-alueita. Utu elää Laaksossa, jossa eletään hyvin säästeliäästi ja ekologisesti. Lapset tuodaan sinne muualta ja perheet koostuvat erilaisista yksiköistä, joihin voi kuulua useita adoptiolapsia ja vaikkapa neljä vanhempaa. Utun kasvattiveli Marras on häipynyt sulkeutuneesta yhteisöstä jokin aika sitten ja Utun kasvatti-isä Booris yrittää sysätä vastuuta perheestä Utulle. Mutta Utu ei tunnu sopeutuvan elämään yksinkertaisessa yhteisössä. Etenkään siksi, että hän osaa puhua koneiden kanssa.

Routasisarukset yllätti minut mukaansatempavuudellaan ja päädyin pitämään kirjasta paljon. Kirjan teemat olivat hyvin kiinnostavia ja paljon syvällisempiä kuin pelkkä ekokatastrofi. Tämä ensimmäinen osa ottaa erityisesti kantaa ihmisten oikeuteen tehdä lapsia ja hedelmällisyyteen. Routasisarusten yhteiskunnassa lasten hankkiminen on hyvin tiukasti säädeltyä ja muiden ihmisten steriloinnista päättävät Tiinettäret. Teemana erittäin kiehtova, mutta itse päädyin ihmettelemään, että kenelle tämä kirja on suunnattu. En oikein usko, että olisin jaksanut kiinnostua moisesta ajatusleikistä 18-vuotiaana tai ainakaan yhtään sitä nuorempana. Vähän kummallinen YA-teema, harvempi alle parikymppinen miettii lasten hankkimista kuitenkaan ja sen dilemmoja.

Synkkien ongelmien lomassa maailmaa rakennetaan rauhalliseen tahtiin ja samalla lukijaa johdatellaan mukavasti sisään henkilöihin. 2300-luvun maailma oli sekoitus dystopiaa, scifiä ja hieman fantasiankin elementtejä oli ujutettu mukaan. Maailmanrakennus oli kuitenkin ajoittain melko raskasta ja itse päädyin skippailemaan useampia sivuja, kun välillä kyllästytti pitkät kuvaukset asioista, jotka eivät kuljettaneet juonta eteenpäin. Ja vaikka toisaalta kulttuuria ja maailmaa kuvailtiin ahkerasti, oli minun hieman vaikea kuvitella esimerkiksi Metsää, yhtä "kaupungeista" pääni sisällä. Mutta vika lienee allekirjoittaneessa(?). Kerrontakaan ei erityisemmin soljunut, mikä hankaloitti maailmaan uppoamista. Toisinaan tekstissä keskityttiin niin kovasti kuvailemaan asioita, että niitä kuvailevat henkilöt eivät tuntuneet ihmisiltä laisinkaan ja näissä kuitenkin on minä-kertoja.

Kerronta vaihtelee Utun ja Marraksen välillä. Utu on henkilönä mielestäni huonompi, sillä hän oli vähän yksinkertainen ja heikko aika ajoin. Minä tykkään YA-naisista itsenäisempinä. Marras oli ehdottomasti kiinnostavempi näistä kahdesta, hän oli jännittävän ristiriitainen henkilö. Hän tasapainotteli vähän siinä hyviksen ja pahiksen välillä. Hänellä on kyky taivutella ihmisiä tahtoonsa ja niinpä hän käytti ihmisiä melko häikäilemättä hyväkseen, mutta kaikella on hintansa. Läheistensä hyväksi hän yritti tehdä aina parhaansa, mutta valitettavasti elämä potki häntä siitä hyvästä vain päähän. Kummastakin hahmosta puuttui kuitenkin se jokin, joka olisi herättänyt minussa empatiaa heitä kohtaan.

Tarina oli kuitenkin hieno elämys kokonaisuudessaan ja siinä oli paljon omaperäisiä ja kiinnostavia juonellisia juttuja. Juoni meinasi vähän hukkua muun sälän sekaan, mutta itse ainakin annan kaiken arvostuksen sen monimutkaisuudelle. Toimintaa tosin olisin kaivannut enemmän mukaan. Kirjan hidas tahti voi tappaa monen lukijan kiinnostuksen, mutta jos on yhtään scifiin taipuvainen lukija, niin dystopiamaailman ihmetteleminen on jo itsessään hyvää ajanvietettä. On tosiaankin vaikea sanoa, että kenelle tämä kirja todella on suunnattu. Teemat ovat melko rankkoja YA:ksi, sitten taas hahmot vähän liian lapsellisia aikuisille.


3.5 tähteä. 

 

26. marraskuuta 2015

Loppuvuoden lukusuunnitelmia

Heipparallaa!

Olen aika hienosti saanut suoriteltua syksyn TBR-listaa, joten päätin tulla vielä tekemään loppuvuotta varten oman kirityskalenterin. Tällä hetkellä minulla on ihan älytön kiire koulussa enkä oikein ehdi lukemaan, mutta uskoisin, että joululoman koittaessa tilanne vähän helpottaa ja pääsen takaisin kiinni kirjoihin. Tällä kertaa TBR-listani ei ole ihan niin hatusta heitetty, sillä se koostuu pitkälti sellaisista kirjoista, jotka olen joko jo ostanut Kindlelle tai varaus on vetämässä e-kirjastossa.

Melko paljon näyttäisi olevan fantasiaa ja YA:ta listalla. Siitä voi päätellä, että arkeni on tällä hetkellä hyvin ankeaa ja etsin pakoreittiä jonnekin ihan muualle aina iltaisin. Varsinkin keijut näyttävät tällä hetkellä kiinnostavan. Yritin yrittämällä keksiä vaihtelua tähän, mutten osannut, joten näillä mennään :D HUOM! Nämä minun kirjoittelemat kirjojen minitiivistelmät ovat omia suomennoksiani kirjojen englannin kielisistä synopsiksista enkä lupaa niiden todenperäisyyttä. Saatan puhua ihan höpöjä siis.


Naomi Novikin Uprootediin minulla on ollut varaus vetämässä e-kirjastossa jo monen monta viikkoa. Toivon mukaan pääsen kirjaan kiinni sopivasti joululomalla. Uprooted on fantasiakirja, jota on kuvailtu mm. synkemmäksi ja goottimaisemmaksi kuin esimerkiksi vähän vastaavan kuuloista Cruel Beautyä tai A Court of Thorns and Rosesia. Uprooted kertoo nuoresta tytöstä, Agnieszkasta, joka asuu pienessä ja rauhallisessa kylässä. Kylän asukkaat ovat tehneet sopimuksen velhon, Dragonin kanssa, että hän pitää kylän lähettyvillä olevan Woodin hirvittävät voimat hallinnassa, jos kyläläiset lahjoittavat hänelle tytön kymmenen vuoden välein. Se on lähes yhtä hirvittävä kohtalo kuin itse Woodiin joutuminen. Seuraava tytön valinta on pian oven takana ja Agnieszka pelkää pahinta rakkaimman ystävänsä Kasian puolesta. Mutta Agnieszka on peloissaan aivan väärien asioiden puolesta..


Marissa Meyerin Cinder on nuorten aikuisten fantasia/scifi kirja, joka aloittaa The Lunar Chronicles -sarjan ja jonka kaikki muut ovat jo varmasti lukeneet paitsi minä :D Maapallolla ihmiset ja androidit asuttavat meluisia katuja ja tappava kulkutauti kurittaa väestöä. Avaruudesta käsin maan tilannetta seurataan mielenkiinnolla ja maan kohtalo riippuu yhdestä tytön, Cinderin, harteilla. Cinder on lahjakas mekaanikko ja kyborgi, jonka tiet risteävät komean prinssi Kain kanssa ja Cinder joutuu keskelle galaksien välistä taistoa. Cinder löytyy Kindleltäni ja kuulostaa ideallisesti todella siistiltä kirjalta, mutta olen lykännyt tämän aloitusta, sillä pelkään päätyväni negatiiviselle kannalle. Monet ovat kyllä tätä hehkutelleet, mutta sitten näin erään sellaisen Goodreads-arvostelijan arvostelun, jonka kanssa olen usein sama mieltä asioista ja hän antoi tälle yhden tähden.




Neil Shustermanin Unwind on ollut lukulistallani jo hyvin pitkään. Ensin ajattelin lainata sen kirjastosta, mutta se vaikutti hyvin hankalalta hommalta (en jaksa varailla kirjoja ikinä, älkää kysykö miksi), joten ostin kirjan Kindlelle. Siellä se on hyörinyt useamman kuukauden ja jossakin vaiheessa tein sitten itseni kanssa sopimuksen, että luen sen joululomalla. Joululoman lukulista alkaa kohta olla vain ikävän korkea :'D Mutta Unwind tulee ehdottomasti olemaan sillä. Unwindissa eletään yhteiskunnassa, jossa ei-toivotut teinit tapetaan ja heidän kehonosat otetaan talteen. Kolme teiniä päättää paeta tätä kohtaloa ja taistella elämänsä puolensa.


Karen Marie Moningin Darkfever on myöskin fantasiakirja, mutta vahvasti romanttisella painotuksella. MacKayla lähtee selvittämään siskonsa murhaa Irlantiin, jossa hän törmää keijujen vaaralliseen maailmaan. Mac huomaa omaavansa voimia, joista hänellä ei ollut mitään tietoa ja samaan aikaan hänet yritetään murhata lähes joka päivä. Tärkeimmäksi tehtäväksi nouseekin selvitä elossa päivästä toiseen, kunnes Macille selviää hänen todellinen tehtävänsä, Sinsar Dubhin eli Dark Bookin löytäminen ennen kuin kukaan muu löytää sen. Olen lukenut tästä monen monta arvostelua. Toisissa kirjaa ylistetään ja rakastetaan ja toisissa tätä inhotaan. Ilmeisesti kaikki on kiinni siitä, että pitääkö lukija Macista (saattaa ilmeisesti olla sen verran palikka ja tyhjäpäinen hahmo, etteivät kaikki kestä) ja kirjan miehistä. Miehiä on haukuttu muun muassa Christian Grey vol. 2:ksi. Sehän kuulostaa todella, noh, mielenkiintoiselta vähintäänkin. Minä nyt kuitenkin olen vähän palikka itsekin ja olen valmis hyväksymään kreisit mieshahmot, jos he ovat paranormaaleja ja jos se selittää osin heidän mielipuolisuuttaan.

Näiden lisäksi haluaisin todella kovasti lukea Leigh Bardugon Six of Crowsin, mutta sitä en luultavasti raaski ostaa eikä sitä sen uutukaisuuden vuoksi ole kirjastoissakaan (?). Scifiä myös on saatava listalle. Ja ehkä vähän jotain kunnon romantiikkaakin. (Todellisuudessa olen töissä lähes koko "joululoman", enkä oikein tiedä, että mitä lukemisesta tulee. Mutta hyvä se on aina suunnitella.)

24. marraskuuta 2015

Rosamund Hodge: Cruel Beauty


Nyx on kasvatettu vain yhtä tarkoitusta varten: hän menee naimisiin valtakunnan julman hallitsijan kanssa ja tappaa tämän. Nyxin isä on tehnyt aikoinaan sopimuksen Ignifexin, demoniherran kanssa, ja sopinut, että hän antaa toisen kaksostytöistään Ignifexille vaimoksi. Nyt Nyx on sen ikäinen, että lupaus on aika täyttää ja Nyx katkera kohtalostaan kaikille. Kukaan hänen perheenjäsenistään ei ole missään vaiheessa yrittänyt pelastaa häntä kurjalta kohtaloltaan eikä kukaan tunnu välittävän hänen haaveistaan ollenkaan. Mutta Nyx on tottunut nielemään kohtalonsa kunniakkaasti ja astelee avioliittoon hirviön kanssa leuka pystyssä. Ignifex ei vain ole ollenkaan sitä, mitä Nyx oletti tämän olevan ja pitkään haudutetut suunnitelmat tuntuvat hajoavan käsiin.

Alkuun täytyy sanoa, että minun on hyvin vaikea arvioida Cruel Beautya kokonaisuutena ja asettaa sille jokin selkeä arvosana. Siinä oli monia asioita joista pidin ja sitten monia asioita, joista en pitänyt ollenkaan. Cruel Beauty on siis Kaunotar ja hirviö -mukaelma, jossa eletään merkillisessä fantasiamaailmassa. Siihen sekoittuu niin maagisia elementtejä kuin antiikin Kreikan mytologiaakin. Varsin mielenkiintoinen sekoitus siis kyseessä.

Pidin Nyxistä päähahmona, sillä hän oli inhimillinen kuvaelma tytöstä, joka on pakotettu elämään elämää, jota hän ei itse ole valinnut. Hän oli itsekäs ja valitti kohtalostaan paljonkin, mutta sen lisäksi hän oli hyvin vahva ja fiksu ja toisaalta sympatiseerattava tyyppi. Pidin kyllä erityisesti hänen itsekkäästä ja synkemmästä puolesta. Myös Ignifex oli varsin hyvä hirviö, paras tähän mennessä lukemistani mukaelmista. Toki olisin hänellekin toivonut vähän enemmän hirviömäisyyttä, mutta hän oli todella hauska hahmo ja monet kerran naureskelin hänen jutuilleen.

"Refraining from abominations is not a special favor that should earn you a prize, my lord husband." I crossed my arms. "Or will you next expect me to love you beacuse you have not yet put me to tornment?"
..............
   "Well, I'm already hoping there could be a dinner where you don't try to stab me with your fork," he said.
   "You might need to make your peace with disappointment."

Juonta kuvailisin vähintäänkin mielenkiintoiseksi ratkaisuksi. Näin muutaman viikon mietittyäni asiaa sanoisin, että juoni oli turhankin mutkikas. Se olisi ollut vaikuttavampi yksinkertaisemmassa muodossa. Alkuun tarina vaikutti aika perinteiseltä, mutta loppu kyllä yllätti tyylillään ja pisti miettimään hetkeksi kaikkia tapahtumia. Ehkäpä vika oli myös tahdituksessa. Kirjan alkupuolisko oli melko hidas ja itse olin jopa kyllästynyt etenemiseen, mutta loppua kohden asioita alkoi sitten tapahtua ja vyöryä enkä oikein vieläkään ole ihan varma, että mitä kirjan lopussa tapahtui.

Maailma oli omaperäinen ja Kreikan mytologian sekoittuminen kaikkeen hauskaa, mutta hyvin sekavaa. Vieraalla kielellä lukeminen tekee omat haasteensa aina fantasialle, mutta en minä yleensä ihan näin pihalla ole ollut tapahtumista. Pariin kertaan meni ihan ohi, että miten jotkin asiat toimivat tai mitä ne tarkalleen ottaen ovat, mutta en jaksanut palata takaisin pohtimaan lukemaani. Myös tietyt tapahtumat kirjan loppupuolella olivat niin abstrakteja, että käsityskykyni englannin kielellä kävi kyllä ylärajoilla :D

Summa summarun: viihdyin ihan kivasti kirjan parissa, mutta kirjan sekavuus sai minut vähän hämilleen. Omaperäisyydestä ja yritteliäisyydestä kuitenkin pisteitä. Kolme tähteä.

22. marraskuuta 2015

Pierce Brown: Red Rising (Red Rising Trilogy #1)


Darrow asuu Marsissa ja kuuluu yhteiskunnassa Punaisiin. Heidän tehtävänään on kaivaa arvokkaita materiaaleja maan pinnan alta, jotta Mars saataisiin asutettavaksi maan asukkaille. Punaiset ovat pioneereja ja sankareita, jotka mahdollistavat ihmiselämän jatkumisen, ja niinpä he ovat valmiita elämään kurjuudessa ja köyhyydessä. Paha vain, että heille on valehdeltu. Mars on ollut asutettu jo pitkään ja maan yläpuolella asuvat rikkaat Kultaiset pitävät Punaisia orjinaan. Niinpä Darrow liittyy kapinnallisten joukkoon muutaman mutkan kautta. Heidän tavoitteenaan on saada Darrow solutetuksi Kultaisten joukkioon ja nousemaan ylös Kultaisten joukossa, jotta Punaiset voivat syöstä Kultaiset vallasta.

Red Rising on erikoinen sekoitelma dystopiaa ja scifiä, Nälkäpeliä ja Outolintua. Omituisesta yhdistelmistä huolimatta pidin itse todella paljon Red Risingista. Siinä oli todella hyvä juoni, paljon toimintaa ja Darrow oli minun mielestäni upea päähahmona. Harmillisesti kirja kaipaisi originaliteettia aimo annoksen ollakseen todella loistava kirja.

Kirja alkaa hyvin hitaasti ja siitä yli pääseminen voi olla raskasta monelle. Alkuun tulee todella paljon infoa elinoloista Marsissa sekä kaikenlaista ihmeellistä sanastoa. Itse luen scifiä melko paljon, mutta harvemmin joutuu noin paljon sanastoa kerralla opettelemaan. Maailmaa ja tarinan alkua selvästi aseteltiin huolellisesti, mutta vähän liian tylsästi ja laskelmoidusti. Siitä puuttui sellainen spontaanius ja omaperäisyyden tunne, kun kaikki tuntui niin ohjatulta toiminnalta.

Maailma oli sinänsä kiinnostava ja maailmanrakennus ihan jees, mutta maailma ei ollut erityisen ainutlaatuinen. Kuten jo ylempänä mainitsin, niin tarinasta tulee jonkinlaiset Nälkäpeli/Outolintu-tunnelmat läpi. Tarina alkaa tuntua omalta ja originaalilta oikeastaan vasta sitten, kun Darrow lopulta pääsee kultaisten "kouluun" ja taistelu koulun parhaimmasta paikasta pääsee alkamaan. Sen jälkeen tahti on huomattavasti parempi ja tilanteet alati vaihtuvia ja kiinnostavia. Lisäksi pääsemme tapaamaan useita kiinnostavia hahmoja.

Darrow tosiaan on mielestäni päähahmona todella hyvä, vahva ja älykäs, mutta täynnä vihaa ja hän oli hyvin räjähdysherkkä. Alkuun hänestä maalailtiin ärsyttävän pyhimyksellistä mielikuvaa ja turhankin sankarillista miestä, mutta hänestä kuoriutuu huomattavasti parempi hahmo kirjan aikana. Mietinkin lopussa, että hänen kohdallaan kehitystä tapahtui huomattavasti. Darrow'n lisäksi kirjassa on todella monta hyvää hahmoa, jotka kaikki kuuluivat Kultaisten ryhmään. Punaisiin kuuluvat olivat kaikki vähän turhan paatoksellisia.

Hyvien hahmojen lisäksi kirja oli todella täynnä toimintaa ja juoni oli vangitseva. Kirjailija ei säästele Darrow'ta kurjuudelta tai tippumiselta alas juuri, kun hän saanut kammettua itsensä ylös. Aika paljon on tosin kiinni siitä, että pitääkö lukija Darrow'sta päähenkilönä ja kuinka käytetyiltä ideat tuntuvat lopulta lukijasta. Itse pääsin sinuiksi sen kanssa, että jotkin piirteet olivat hyvinkin tuttuja muualta ja toiset taas toivat aivan omanlaisen säväyksen tarinaan ja kokonaisuuteen.

Neljä tähteä, vähän tekisi mieli antaa jopa neljä puoli tähteä. Kirja on melko väkivaltainen, joten ihan pienimmille YA:n lukijoille en kirjaa suosittelisi.