Matkantekijä

Nyt tulisi sitten asiaa Diana Gabaldonin Matkantekijästä, joka on kolmas kirja sarjassaan. Englanniksi taidetaan puhua Outlander-sarjasta (eli suomeksi Muukalainen), mutta monet suomalaiset tuntuvat silti puhuvan Matkantekijä-sarjasta. Siitä syystä minäkin käytän Matkantekijä-nimeä tälle sarjalle, vaikka pidänkin Muukalainen-nimeä parempana. Näitä ei kannata missään nimessä lukea eri järjestyksessä ja Muukalainen on muutenkin tämän sarjan (ainakin tähän mennessä) paras kipale. Kirjoitan nyt alkuun spoilerittoman osan ja sitten varoitusten kera pohdin spoilerivaaralla muutamia minua askarruttaneita asioita. Nyt pieni tiivistelmä kirjasta:

Matkantekijässä Claire lähtee etsimään mahdollisesti elossa olevaa elämänsä rakkautta, Jamietä, menneisyydestä 200:n vuoden takaa, jonne hän on aikamatkannut kerran ennenkin. Menneisyydessä mikään ei ole koskaan sujunut helposti eikä myös nytkään ja Claire joutuu jälleen kerran mukaan menneisyyden seikkailuihin ja taisteluihin elämänsä puolesta.

Itse tekemälleni tiivistelmälle antaisin arvosanan 4. Kirjalle taas antaisin arvosanan 7 asteikolla 1-10. Tämä oli mielestäni himpun verran parempi ja toimivampi kuin edellinen osa. Gabaldon on kyllä ihan mielettömän kova kirjoittamaan tarinoita ja seikkailua. Tässäkin pokkarissa sivuja oli päälle 900:a ja maisemat vaan vaihtuvat ja aina tulee uusia ongelmia nurkan takaa. Jostakin syystä kirjoista päällimmäisenä jää mieleen kuitenkin Jamie ja Claire enkä halua lukea näitä kirjoja uudestaan siksi, että tarina olisi hieno vaan siksi, että voisin kokea uudelleen jännittävän rakkaussuhteen.

Suoraan sanottuna minä olen vähän pettynyt näihin Gabaldonin kirjoihin. Niin monesta paikasta luin, että ihmiset todella pitävät näistä enkä ole meinannut löytää näistä negatiivista bloggausta millään. En minä sano, että nämä ovat ihan surkeita tapauksia, mutta silti odotin jotain paljon parempaa, rakkaustarinoiden kymppiä. Nämä ovat minun mielestäni romanttisiksi tarinoiksi vallan hyviä, mutta ymmärrän varsinkin näitä lukeneena nyt myös 50 Shades of Greyn suosion. Miksi lukea 900 sivua lähtien Ranskan historiasta, hikoilusta Karibian helteessä ja päätyen matojen kaivamiseen silmistä, kun voi lukea 300 sivua pelkkää rakkaustarinaa, joka on kuitenkin se pääasia siinä kirjassa?

Kirjan koukuttavuus nojaa melko pitkälti pääparin vetovoimaisuuteen, mutta minusta tässä kirjassa parin vetovoima on kaikista surkein. Kohtaaminen ensi kertaa 20:een vuoteen oli minulle pettymys ja olisin odottanut jotain paljon parempaa. Aivan liian nopeasti Jamie ja Claire etenivät mielestäni siihen rakkauslässytysvaiheeseen, kun minä olisin kaivannut sellaista uutta tutustumista ja jännityksen kipinöitä. Olisi ollut mahtavaa, jos Jamie ei olisi ollut vaikka ihan varma haluaako hän olla Clairen kanssa ja tässä olisi ollut jokin ristiriita. Mutta ei. Claire on noin sekunnissa märkänä ja aina valmiina Jamielle. Sitten suhde muuttui todella samanlaiseksi siihen entiseen ja minun kaipaamani kehitys jäi puuttumaan.

Muutenkin henkilöiden kuvaukset alkavat ontua Muukalaisen jälkeen. Ne eivät syvene ollenkaan ja esimerkiksi kakkoskirjassa niin hauska Fergusin hahmo on melkoisen tylsä. Claire ja Jamie taas ovat liian täydellisiä ihmisiä, mutta Jamiella onneksi säilyy jonkunlainen särmä edelleen. Onneksi kirjan lättänöitä henkilöitä pelastaa muutamat uudet tulokkaat, jotka tuovat tarinaan vähän lisää puhtia.

Ehkä suurimmaksi ongelmaksi kokisin kuitenkin tässä kirjassa päämäärättömyyden. Tässä kirjassa Jamie ja Claire ovat vähän pihalla siitä, mitä he haluavat itse tehdä ja oikeastaan ajatuivat itsestään riippumattomista syistä reissuilleen ja se syö omalta osaltaan seikkailujen ja toiminnan kiinnostavuutta. Kaikki on aivan levällään loppuun saakka ja loppu ratkeaa vähän laiskasti tai ainakin ilman, että Jamie ja Claire joutuisivat pohtimaan asiaa sen kummemmin. Lisäksi Claire pyörtyilee lopussa kyllästyttävän paljon niin, että tapahtumia jää näkemättä, koska tarina kuitenkin kerrotaan hänen silmin.

Mieleeni tuli sellainenkin ilkeä ajatus, että tästä kyllä huomaa, että nämä ovat lähteneet nettikirjoittelusta liikkeelle. Ensimmäisessä osassa tarina pysyi kasassa hienosti ja tempaisi mukaansa, mutta sen jälkeen kirjailijan puutteet alkoivatkin jo syödä kirjojen kiinnostavuutta pois. Sekä toisen että kolmannen kirjan juoni on huomattavasti heikompi eivätkä henkilöt kehity mihinkään suuntaan. Tuntuu, että kirjailija ei ole miettinyt mitään etukäteen, lätkii vain tapahtumia toisensa jälkeen ja kirjoittelee usean sata sivua kunnes tajuaa, että nyt pitää lopettaa ja vetää pikavauhtia kasaan jonkunlaisen päätöksen. Tämä tuntuu ikuisesti jatkuvalta, ihan hyvältä nettinovellilta niin sanoakseni.
 
Ehkä minä voisin sitten sanoa vielä jotain hyvääkin, koska ei tämä kirja pelkkää kurjuutta ollut. Tarina kulki, kuten jo edellä mainitsin, todella mukavasti eteenpäin kuin juna ja aina, kun olin kyllästymässä, tuli jotain uutta tapahtumaa niin, että loppuun pääseminen ei ollut mikään mieletön taistelu toisin kuin edellisen osan kanssa. Kirjassa oli kertomuksia Jamien näkökulmasta ja ne olivat todella kiinnostavia. Koko kirja olisi itse asiassa voinut olla tarina vain Jamien ajoista ilman Clairea ja olisin ollut tyytyväinen. Tarina oli periaatteessa juurikin perusvahva seiska, ei mikään mieltä mullistava kokemus, mutta ihan hauska lukuhetki.

Suosittelisin näitä kirjoja historiallisista rakkaustarinoista pitäville. Näissä toki on mukana toimintaa ja seikkailuakin, mutta näiden kirjojen ehdoton kantava voima on Clairen ja Jamien rakkaustarina. Eli jos et koe pitäväsi rakkaushömpästä, niin en kyllä suosittelisi näitä kirjoja. Pääasiallisesti siitä syystä, että nämä ovat todella pitkiä kirjoja eikä näissä oleva toiminta yksinkertaisesti riitä. Muutenkin nämä pitävät sisällään aika paljon sellaista parisuhdeihkutusta, jota pitää kestää ja rationaalinen toiminta jää näissä usein toissijaiseksi sen vuoksi.

Sitten siihen spoilereita sisältävään osioon. Tekstiä ei kannata lukea eteenpäin ellet ole lukenut tätä kyseistä kirjaa.

Tätä kirjaa lukiessani koin oikean ahaa-elämyksen. Huomasin nimittäin, etten pidä Clairesta. En pidä hänestä vaimona tai äitinä sen enempää kuin lääkärinäkään. Ensinäkin minua häiritsi se, että Claire on täydellisen kaunis vielä 50-vuotiaanakin. Sehän tarkoittaa sitä tietysti, että nainen näyttää 20-vuotiaalta eikä vanhene (niin kuin me kaikki tiedämme). Miehet sen sijaan vanhetessaan muuttuvat karismaattiseksi ja vanhuus vain parantaa heidän ulkonäköään. Huoh. Clairen nuorekkuutta pitää sitten toitottaa jokaisen henkilön suusta samaan aikaan, kun hän turhamaisesti tuijottelee peiliin tai vertailee itseään muihin naisiin. Kaikki muut naisethan ovat lihoneet ja muuttunut rumiksi kuten Claire meille ystävällisesti kertoo. Vaikka Claire on kuumin kaikista, hän on silti hyvin epävarma itsestään ja jaksaa kitistä ulkonäöstään. No, ei voi muuta sanoa kuin, että onneksi Claire on niin hyvännäköinen, koska hänessä on aika paljon muuta ärsyttävää.

Toisekseen Claire vaikuttaa hirvittävän itsekkäältä ihmiseltä. Tekee aina mitä päähän juolahtaa siksi, että se sattuu sopimaan itselleen parhaiten. Hänen otsalohkonsa on ilmeisesti kehittynyt jotenkin puutteellisesti eikä hän osaa arvioida toimintansa seurauksia laisinkaan tai riskejä. Itselle ei tulisi mieleen mennä laivaan, jossa on lavantauti, vaikka kuinka olisin vannonut lääkärinvalan ja olisin saanut rokotteen. Hän myös jättää lapsensa 200 vuoden taakse, jotta pääsisi rakkautensa luokse, jonka on tavannut viimeksi 20 vuotta sitten eikä tiedä tuleeko siitä edes mitään. Lapselleen jättämänsä kirjeen viimeisiksi terveisiksi laittaa 'älä liho'. Ööh. Ymmärrän, että tuo voisi olla jonkinlaista mustaa huumoriakin, mutta Clairen tapauksessa ei naurata edellisessa kappaleessa jo mainittujen asioiden vuoksi.

Clairen lääkäröinnit ovat nyt ongelma erikseen minulle, kuten olen jo aiempien osien arvosteluissakin kertonut. Monet pitävät näitä lääkäröintejä osana näiden kirjojen kiehtovuutta, mutta minulta ne ovat kyllä pois lukunautinnosta. Tuntuu vähän kuin lukisi iltasanomista lääketieteen artikkelia. Claire lääkärinä on minusta kylmä, vaikka hänestä yritetäänkin tehdä suurta sankaria. Lääkärit ovat ihmisiä siinä missä muutkin ja se inhimillisyyden puute tekee Clairesta minun silmissäni ärsyttävän.

Siinä oli purkautuminen Clairesta :D Seuraava ongelmani tämän kirjan kanssa, jälleen kerran, oli se, että kaikki parisuhdeongelmat ratkeavat aivan liian helposti minun makuuni eikä niitä oikeastaan edes ole. Claire näkee Jamien syleilemässä miestä, kuulee Jamien suudelleen samaista miestä ja kuulee, että Jamiellä on poika, josta on "unohtanut" kertoa. Kuulostaa aika ultimaattiselta kriisiltä? Ja mitenkä se ratkeaa. Claire vain päättää noin kahden sivun jälkeen antaa anteeksi, koska rakastaa Jamietä niin paljon. Anna minun kaikki kestää. Jos kirja on yli 900 sivua pitkä ja koko tarina tähän mennessä 3x900 sivua, niin siinä vaiheessa voisi vähän rakentaa enemmän näitä tilanteita ja kirjoittaa kunnon huutoriidan. Minä jopa päädyin toivomaan, että Jamie olisi rakastunut lordi Johniin. Hän oli niiiin symppis sen vähän perusteella, mitä hänestä kerrottiin.

Spoilerit loppuu. Huh, sainpas rykäistyä tämänkin. Tämä on todella pelkistetty teksti raakaversiosta ja voi kuulostaa vähän töksähtelevältä. En vain yksinkertaisesti enää jaksa työstää tätä :D